lauantai, 21. tammikuuta 2012

Vaalit ratkeavat yksi ääni kerrallaan

Huomenna on vaalipäivä. Vähän pelottaa, että lumituisku saa ihmiset jäämään kotiin. Onhan meille vakuuteltu, ettei tasavallan presidentillä ole mitään virkaa tai ainakaan valtaa.

En tiedä, kuka ehdokas voittaisi ja kuka häviäisi eniten, jos nukkuvien osuus kasvaisi oletettua isommaksi. Demokratia häviäisi varmasti.

Television vaalikeskusteluja seuratessa on voinut onnitella Suomea. Meillä on monta hyvää presidenttiehdokasta. Itse asiassa ei ole yhtään hyvin huonoa, jos heitä arvioi kokemuksen ja näyttöjen perusteella. Jopa vähiten kokenut Sari Essayah on osoittautunut tietäväksi ja taitavaksi poliitikoksi.

Päteviä on siis tarjolla. Sopivuuden joutuu jokainen äänestäjä puntaroimaan omien kriteeriensä perusteella. Tämäkin vaalitulos ratkeaa ääni kerrallaan.

Presidentti voi
puhua ja puuttua


Suhtautuminen ihmisoikeuskysymyksiin ei ole lainkaan huonoimpia perusteita äänestyspäätökselle.

Presidentti johtaa yhä Suomen ulkopolitiikkaa - tosin yhteistyössä hallituksen kanssa. Kansainvälisissä suhteissa ihmisoikeudet nousevat esille tämän tästä. Suomi on tunnetusti ollut innokas jakelemaan neuvojaan muille valtioille ja kansoille. Tärkeää onkin, että presidenttimme uskaltaa tarttua kipeisiin kysymyksiin jopa suurvaltajohtajien kanssa käymissään keskusteluissa.

Paljon on korostettu presidentin roolia arvojohtajana. Hänellä on mahdollisuus nostaa esiin tärkeinä pitämiään asioita. Presidentti jos kuka saisi puheenaiheeksi myös sen, etteivät ihmisoikeudet ole omassakaan maassamme niin hyvällä tolalla kuin tahdotaan uskotella.

Miksi Halonen
on vaiennut?


Tarja Halosen arvojärjestyksessä ovat tunnetusti olleet korkealla maailman ja omankin maan vähäosaiset. Hänen viimeisessä uudenvuodenpuheessaan nousi kiitettävästi esiin myös suvaitsevaisuus, jossa suomalaiset eivät ole kaikin osin kunnostautuneet.

Olen ihmetellyt, miksi Halonen ei ole halunnut näkyvämmin käyttää arvovaltaansa vammaisten oikeuksien puolesta. En muista ulkoa ainuttakaan puheenvuoroa, jossa hän olisi nostanut asian voimakkaasti esiin.

Erityisesti olisin odottanut, että Halonen hoputtavan YK:n vammaissopimuksen ratifiointia. Onhan hän johdonmukaisesti korostanut juuri YK:n merkitystä kansainvälisessä politiikassa.

Ihmettelemään jään varmasti vielä Halosen kauden päättyessäkin.

Kaksi ehdokasta
erottuu edukseen


Suhtautuminen vammaisten ihmisten oikeuksiin ei varmaan ole kovin monille ainoa äänestyspäätöksen peruste. Minulle se on erittäin painava, jopa ratkaiseva. Jos presidentti pistää itsensä peliin vammaisten oikeuksien puolesta, hän on varmaan muutenkin kansakunnalle hyvä arvojohtaja.

Presidenttiehdokkaiden suhtautumista vammaisten ihmisten asioihin on pyritty selvittämään useammankin tahon voimin:
  • Ihmisoikeudet vammaisten arkeen -verkosto kysyi ennen joulua ehdokkailta Facebookissa, olisivatko he valmiita arvojohtajuudellaan kiirehtimään YK:n vammaissopimuksen raitfiointia. Kaksi kampanjaa vastasi - ja molemmat 'oikein'. Eva Biaudet allekirjoitti YK-sopimusta kiirehtivän nettiadressin. Pekka Haavisto oli puhunut pikaisen ratifioinnin puolesta jo aiemmin Politiikkaradion haastattelussa.

  • Kehitysvamma-alan verkkopalvelun Vernerin kysymyksiinhttp://verneri.net/selko/presidentinvaalit-2012/ vastasivat kaikki muut ehdokkaat paitsi Timo Soini. Tässäkin tapauksessa YK-sopimuksen ratifioinnin ottivat esiin vain Biaudet ja Haavisto. Muutkin kieltämättä kirjoittivat hyvin kauniisti...

  • Vammaisperheiden Monitoimikeskus Jaatisen vaalikyselyssä jatkui sama suuntaus. Soini ei vastannut mitään, muut jotakin. Vain Biaudet ja Haavisto näkivät vammaisten asiat ihmisoikeuskysymyksenä.
Edukseen erottuvilla ehdokkailla on kansainvälistä kokemusta, joka on vienyt heidät kasvotusten ihmiselämän karuimpien kohtaloiden kanssa. Brysselin EU-palatseissa tai Luxenburgin pankkiiripiireissä ei ole tainnut avautua samanlaisia näköaloja.

6 kommenttia:

  1. tää on selvä. oli kyllä jo tätä ennen. ei tarvinnut katsoa kuin pari vaalikeskustelua, niin selvisi kuka tästä porukasta on inhimillisyyden asialla. ei varmaan evakaan olisi huono mutta pekalla on mahdollisuudet paremmat.

    VastaaPoista
  2. Selainen ihme tapahtui jo ennakkoäänestyksessä, että kokoomuksen uskollinen kannattaja antoi äänensä toisaalle. Niin on tosin joutunut tekemään presidentinvaaleissa ennenkin mutta vasta toisella kierroksella.

    Haaviston fiksuus on korostunut kampanjan vanhetessa, ja tämä vammaissopimusasia, jonka luin aiemmin Facebookista, sinetöi päätöksen. Samaa mieltä Anjan kanssa kyllä siitä, että on monta kelpo ehdokasta.

    VastaaPoista
  3. Viittomakielisissä uutisissa haastateltiin presidenttiehdokkaita ja kysyttiin myös heidän kantaansa vähemmistöjen asemaan. http://yle.fi/uutiset/viittomakieliset_uutiset/2011/12/presidenttiehdokkaat_viittomakielisessa_haastattelussa_3098433.html

    Tuossa haastattelussa mielestäni edukseen erottuivat Biaudet, Haavisto ja myös Arhinmäki, joka mainitsi, että "sopimuksia on ratifioitava" ja myös että yhteiskunnan tehtävänä on taata, että kaikilla ihmisillä on mahdollisimman vähän kynnyksiä osallistumiseen.

    Muilla ehdokkailla vaikutti olevan se näkemys, että vammaisilla (ja muilla vähemmistöillä) on aika hyvin asiat täällä Suomessa, että suurempaa tehtävää ei ole. Paitsi Essayahilla oli myös joitain ihan hyviä, joskaan ei kovin yksityiskohtaista asiantuntemusta osoittavia ajatuksia ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja epäkohtiin puuttumisesta.

    Erityisesti pidin kuitenkin Biaudet'n näkemyksistä, että olemme kaikki arvokkaita ja että erilaisuus on rikkautta.

    Presidentti voi tosiaankin parhaimmillaan olla vaikuttava arvojohtaja, äänestäkäämme siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun en ole Facebookissa, en voi osallistua "Ihmisoikeudet vammaisten arkeen"-verkoston kyselyyn, mutta ehkä tätä kautta viesti menee perille. Itse ainakin toivoisin siellä päivityksiä kerran päivässä. Silloin siellä tulisi itsekin ahkerasti käytyä (vaikka vain lukemassa, kun kommentointi ei minulle siis ole mahdollista).

      Toinen juttu: suosittelen lämpimästi kaikille katsottavaksi Yle Areenalta dokumentin Erilaiseksi syntynyt. Siinä esitellään viisi eri tavalla vammaista lasta ja heidän perheensä upealla, lasta ja erilaisuutta kunnioittavalla tavalla. Mahtavia tyyppejä, ihania ja kamalia, yhtä aikaa tavallisia ja erityisiä. Lapsia (myös sisaruksia) ja vanhempia kuullaan ja kunnioitetaan. Kunpa ohjelmantekijöiden asenne leviäisi Suomen vammaishuoltoonkin!! Ohjelmasta saisi loistavaa oppimateriaalia!

      Jaksoja on siis kaksi ja ne ovat nähtävillä 6.2.2012 asti.Tässä linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/video/1325924300602

      P.S. Jos haluatte saada/jakaa jatkossa vinkkejä aihepiiriin liittyvistä tv-ohjelmista, kannattaa seurata Lastenneurologian hoitajien yhdistyksen kotisivua: http://lastenneurologianhoitajat.yhdistysavain.fi/

      Poista
  4. Kunnan jokainen virkamies edustaa jotain puoluetta (sdp, kok, kesk jne), mutta paikallislehti tai muu tiedotusväline, kunta, ammattiliitto tai virkamies itse ei kerro sitä koskaan. Kansalaiset ovat täysin tietämättömiä virkamiesten puoluekannoista, mutta valtapuolueet tietävät asian tarkkaan. Tässä on selvästi kyse salaisesta päätöksenteosta.

    Koulut levittävät vallanpitäjien käsitystä historiasta, jossa järjestelmällisesti vaietaan monista asioista. Poliitikkojen täysin hallitsema opetusministeriö päättää kouluissa ja yliopistoissa opetettavista ja sensuroitavista aiheista.

    VastaaPoista
  5. Hieno vaalitulos! Hyvä Pekka!!

    Olen taas ollut depiksessä mutta ihan virkistyin, kun toiselle kierrokselle pääsi oikeasti suvaitsevainen ehdokas. Menen antamaan toisen ääneni heti, kun ennakkoäänetyspaikka aukenee.

    VastaaPoista