Mahdollisuuksien rajoissa

Auringonlaskun lumoa.

Kirjoitan blogia paikassa, jossa aurinko ei vain poikkea niin kuin Suomen talvessa vaan paistaa kaiken päivää täydeltä terältä. Pohjoisen kaamoksessa kalpeaksi käynyt iho on koko ajan vaarassa palaa.

Nettiyhteydet löytyivät verkalleen eivätkä ole nopeudella aati varmuudella pilatut vieläkään. Mutta onhan tässä aikaa - yheensä kaksi viikkoa pelkkää aikaa ja aurinkoa. Ensimmäinen viikko on tosin jo kulunut mutta ei hukkaan.

Ei ole kovin helppoa palata niihin teemoihin, joita tavallisesti tässä blogissa käsittelen. Ehkä ei ole edes halua uppoutua toisten suruihin ja murheisiin, kun oma arki on niin kaukana.

Kirjoitan siis niistä näkökulmista, jotka avautuvat juuri nyt luontevasti.

Hymy on yhteinen kieli

Sisareni Leena on nyt ensimmäistä kertaa matkalla oman maanosan ulkopuolella. Hänen mielestään oli jo aikakin; Eurooppaa on tullut koluttua ristiin ja rastiin, niin kaupunkeja kuin uimarantoja.

Thaimaa tuntuu sopivan Leenalle loistavasti. Päivässä, kahdessa hän löysi hotellin henkilökunnan kanssa yhteisen kielen, jolla kaikki asiat selviävät vähintään yhtä hyvin kuin englanniksi. Se kieli on hymy, josta thaimaalaiset ovat kuuluisia.

Hotellin pienessä puodissa on varsin suorasukainen nuori nainen. Hän ehtii joka kerran siellä poiketessa kysyä vähintään viisi kysymystä. Mielenkiintoista on, miten kohteliaalta uteliaisuuskin voi vaikuttaa. Hänen ensimmäisiä kysymyksiään oli, puhuuko Leena ollenkaan. Kun kerroin, että puhuu kyllä, palvelutapahtuman päähenkilö vaihtui samassa silmänräpäyksessä.

Parissa ravintolassakin kysymykset ja päähuomio on suunnattu Leenalle. Hänen lomaeleganssinsa hattuineen ja helmineen on selvästi tehnyt vaikutuksen.

Sanoittakin voi sanoa

Samaan hotelliin saapui yhtä aikaa vain kaksi muuta suomalaista: pariskunta, joka kommunikoi keskenään viittomakielellä. Hyvin näyttää sujuvan.

Suomalainen yhteiskunta yliarvostaa sanoja. Jos joku epäilee, viettäköön muutaman tovin  viranomaisten tai vaikka vammaisjärjestöjen verkkosivuilla. Tekstiä, tekstiä, tekstiä. Toinen toistaan tyhjempiä sanoja ja oudompia lauseita ja virkkeitä. Sen etäämpänä tuskin voisi olla ihmisten arjesta?

Sanoihin perustuvasta ilmaisusta on tehty Suomessa jopa ihmisarvon mittari. Jos et osaa kertoa byrokratian vaatimin sanakääntein vastauksiasi elämälle vieraisiin kysymyksiin, et osoita pystyväsi ymmärtämään 'henkilöösi liittyvien asioiden merkitystä'.

Voi miten olen oppinut tuota fraasia inhoamaan! Mitä ihmettä tarkoittaa 'henkilöön liittyvien asioiden merkitys'?

Juuri tuota fraasia viljellään silloin, kun kehitysvammaisille henkilöille langetetaan päätöksiä edunvalvonnasta laajoin valtuuksin. Kyseessä ei todellakaan ole turva vaan usein suoranainen rangaistus - ainakin silloin, kun kohdalle osuu vallankäyttöön mieltynyt yleinen edunvalvoja.

Tuettu päätöksenteko merkitsisi sitä, että myös kehitysvammaisten ihmisen omia mahdollisuuksia alettaisiin avata ja tukea, kun niitä nyt näyttää olevan tarkoitus lähinnä rajoittaa ja epäillä. 

Teot ne vasta puhuvatkin

Jopa korkein hallinto-oikeus on henkilökohtaista apua koskevassa ratkaisussaan puntaroinut sanallisen ja sanattoman viestinnän arvoa.  Pakko sanoa, etten tässä asiassa oikein luota kyseisen tuomioistuimen asiantuntemukseen.

Vammaisista henkilöistä ovat heikoimmilta puhumattomat. Heillä voi olla hallussaan hyvinkin rikkaan inhimillisen viesinnän keinoja, mutta niitä pidetään juridisesti sanoja arvottomampina.

Selkeintä puhetta ovat teot. Tästä sopinee esimerkiksi Valviran ylijohtajan toiminta kehitysvammaisten hoitokotia koskevassa sijoituskiistassa. Ja tulihan hänen kantansa selväksi myös puheissa: liito-oravien ja viitasammakoiden suojelu vie voiton kehitysvammaisten asumisesta.

En ole viime päivinä seurannut sataprosenttisen tarkasti kotimaan uutistarjontaa. Luultavasti olisin kuitenkin huomannut, jos joku poliitikko, järjestöjohtaja tai korkea virkamies olisi kritikoinut ylijohtajan 'oikeustaistelua'. Ei sellaista Suomessa tapahdu.

Vaikeneminen vasta vahva viesti onkin.  Sitä ei säästellä, kun kysymys on kehitysvammaisten ihmisoikeuksista. Hiljaisuus on rikkomaton. Se voi kertoa vain yhdestä asiasta: peiteltävänä on paljon pahempia asioita kuin Olegin ja Violan tapaamiskielto tai Valviran ylijohtajan lemmikkisammakot.

Vaikenemisen ja salailun kultuurissa ihmisten mahdollisuudet eivät avaudu vaan sulkeutuvat. Minulla ei ole aavistustakaan, miten tuon kulttuurin murtaisi. Puhumattomuuden panssariin ei pysty edes pajavasara.