 |
| Joulu ovella - Leenan joulukortti nettiystäville ja -tutuille |
Kun aattona oli kuljettu ulkona kumisaappaissa ja muutenkin kaatosateen vaatimissa varusteissa, joulupäivänä herättiin kirkkaaseen auringonpaisteeseen.
Ihmettä selittää osaltaan se, että myöhäiseksi venähtäneen illan jälkeen unta riitti aika pitkälle aamupäivään. Joka tapauksessa oli ihana muistaa, että päivät ovat taas pitenemään ja yöt lyhenemään päin. Muutaman kuukauden päässä meitä odottaa kesä.
Vuosi vierähti -
asiat edistyivät
Niin se aatoksi lupaamani toinen kirjoitus sitten jäi julkaisematta. Riittäisikö jouluna selitykseksi se, että tuli muuta ohjelmaa?
Muutamaan otteeseen kävin kuitenkin eilisiltana katsomassa blogin kävijätilastoja. Eivät näytä lukijatkaan pahemmin kirjoitustani kaipailleen.
Hiljaisempaahan meillä on ollut jo kuukausia. Kun bloggari ei saa päivityksiä aikaan yhtä tiheästi kuin ennen, myös kommentit ja lukijamäärät vähenevät. Se on blogimaailman laki.
Viime jouluna tilanne oli toinen. Vuodentakainen joulukirjoitus keräsi kymmeniä kommentteja ja huiman määrän lukijoita. Sen jälkeen moni yhteisömme aktiiveista on saanut taisteltua kehitysvammaisen omaisensa asioita oikealle tolalle. Jos olemme pystyneet auttamaan toisiamme, mikä sen parempi.
Olisiko nyt
kirjan aika?
Lähiviikkoina varmaan selkiintyy, mikä on Sydän paikaltaan -blogin tulevaisuus. Todennäköisintä on, että se jatkaa samaan malliin kuin viime kuukausina - silloin tällöin päivittyen, aika ajoin keskustelua herättäen. Lopettaminen ei ole suunnitelmissani.
Toisaalta on myönnettävä, että muut projektit ovat alkaneet kiehtoa yhä enemmän:
- Tahtoisin kirjoittaa vihdoin valmiiksi kirjan, joka tämän blogin alkumetreiltä asti on ollut tavoitteena.
- Olisin innokas katsomaan, pystytäänkö sosiaalisen median keinoin merkittävästi edistämään vammaisten ihmisten oikeuksia.
Aineistosta tuskin tulee pulaa, mutta näkökulmia on yhä tarjolla liian monta. Ei ole vielä ihan varmaa edes se, edustaako kirja faktaa vai kokemuksen kirvoittamaa fiktiota.
Nimettömyys
tarjoaa turvaa
Sosiaalisen median aktiviteetit vaativat yhteistyötä. Sitä on harjoiteltu tässä blogissakin pienimuotoisesti ja isommalla joukossa Facebook-sivulla Ihmisoikeudet vammaisten arkeen. Jälkimmäiseen liittyy tiiviisti myös nettiadressi Kehitysvammaisella oltava oikeus tavata läheisiään.
Vertaistuen kanavaksi avoimesta Facebook-sivusta ei selvästikään ole. Ihmiset eivät yksinkertaisesti tahdo tai tohdi jakaa siellä kokemuksiaan. Vain aniharva ottaa yleensäkään aloitteen ja nostaa jonkin uuden aiheen sivun seinälle. Vai olenko liian malttamaton? Onko tilanne vuoden päästä ehkä toinen?
Twitterissä Facebook-sivun päivitykset jo jaetaan, mutta mielenkiintoista olisi saada myös samalla teemalla toimiva blogi. Se näyttäisi, miten paljon nimettömyys rohkaisee kommentoimaan. Bloginpitäjiksi pitäisi löytää vähintään 5 - 10 kirjoittaja, jotka vielä edustaisivat mieluusti monia eri näkökulmia.
Inhimillisen avun
ulottumattomissa?
Olen saanut palautetta - aika rankkaakin - siitä, että kirjoitan niin usein Violan ja Olegin tilanteesta. Syy on hyvin yksinkertainen: olen niin yksinkertainen, etten ymmärrä, miten Suomessa voi ja saa tapahtua sellaista kuin Olegille ja Violalle.
Miten pitemmälle tapaamiskielto jatkuu, sen vaikeampi tilanne on purkaa. Minun kirjoitteluani ei vaikuta asiaan sitä eikä tätä. Laaja liikehdintä sosiaalisessa mediassa voisi vaikuttaa, valtamedian kiinnostus vaikuttaisi varmasti.
Toistaiseksi täytyy vain ihmetellä: mitä kaikkea onkaan peitetty yksityisyydensuojan savuverholla, kun viranomaisilla ei ole varaa antaa edes yhdessä yksittäistapauksessa milliäkään periksi?
Eilisen kirjoitukseni sisältö saattoi vaikuttaa vähän kovalta. Mutta en kadu. Olen näet varma siitä, että joihinkin ihmisiin - ainakaan pahimmansorttisiin narsisteihin - ei rakkaus tehoa. Pienen myönnytyksen olen tänään valmis tekemään: kaikkiin ei tehoa ainakaan inhimillinen rakkaus.
Viola kertoi jouluaattona rukoilevansa niiden ihmisten puolesta, jotka jo kolmatta vuotta pitävät Olegia häneltä piilossa. Niiden, joilta rukous luontuu, kannattaa ehdottomasti tehdä samoin kuin Viola.
Jouluiloa täysin
ihmisoikeuksin
Ainakaan minä en halua jättää Violaa yksin. Ei minuakaan jätetty yksin silloin, kun piti tapella verissäpäin Leenan oikeuksista. Tänä jouluna kokemani ilo ja rauha todistavat, että tappelu on kannattanut. Tiedän muuten, että näin on vaarallista kirjoittaa. Kaikki eivät kestä toisten iloa ja rauhaa.
Leena nauttii nyt juhlasta täysin ihmisoikeuksin. Julkaisen vielä tälläkin palstalla hänen 'joulukorttinsa kaikille nettiystäville ja -tutuille'. Hän ymmärtää omalla tavallaan, että tukea ja apua on tullut monilta.
Tavoitteeksi pitää nyt ottaa se, mitä Pirkko kommentissaan ehdotti: Olegin ja Violan on saatava tavata jo uutenavuotena, joka aiemmin oli heille joulun kaltainen suuri juhla.
Ei ne sun tilastot tiä mitään, Anja. Mä kävin varmaan sata kertaa kurkkaamas, oisko uutta kirjotusta tullu...
VastaaPoistaSe eilinen oli just sellanen ku pitiki. Mut ei täskään varsnaist vikaa ollu. Tee nyt jo se kirja!! Ihan yx sama, onx se faktaa vai fiktioo. Kyl me tiedetään, mitkä on faktat.
Hyvää loppujouluu!!
Joulutervehdys täältä keskemmältä Eurooppaa! Viime jouluna teillä tosiaan on ollut ihmeen vilkasta. Onnellista on jos monien kohdalla asiat ovat korjaantuneet. Mutta paljon on vielä vikaa ja korjattavaa.
VastaaPoistaTämä joulu on ollut minulle kyynelten täyttämä joulu. Äitiäni suren samoin kuin muita edesmenneitä, mutta aivan erityisen suru on veljestä, joka on elossa, mutta meille nyt kuin kuollut. Sanokaa hyvät ihmiset, mikä tarkoitus Suomessa on tällä että erotetaan kehitysvammaiset ihmiset omaisistaan.
Olen vuosia seurannut Suomessa käytyä vanhuskeskustelua. Siinä puhutaan epäilemättä oikeista asioista, mutta miksi vain vanhuksista. Miksei epäkohtia, jotka liittyvät vammaisiin, nosteta esiin? Vai onko näitä räikeitä tapauksia, joissa on langetettu tapaamiskielto, niin häviävän vähän?
Veljeni asiassa on ehkä pientä edistystä, mutta tuskastuttavan hidasta. Eräs vanha perheystävä, joka korkeasta iästään huolimatta on vireä ja hyväkuntoinen, on nyt tukenamme. Hänellä näyttää olevan yllättävästi arvovaltaa eräisiin tahoihin, vaikka hän itse on ollut jo vuosikymmenet eläkkeellä.
Tarkoitus on nyt saada ulkopuolinen, arvostettu lääkäri tutustumaan veljeni tilanteeseen. Toivo on virinnyt, mutta ymmärrän täältä lukemani perusteella, että edessä voi olla vuosien taistelu. Minun syytäni on ilman epäilystä se, etten osannut etukäteen, ennen äitimme kuolemaa, varautua tämänlaatuiseen tilanteeseen. Se olisi pitänyt osata ennakoida.
Anjalle kiitos kirjoituksesta, jossa taas oli vahvana toivon ajatus. Niin kauniisti kirjoitit sisarestasi. Pitäisi olla enemmän ihmisiä, jotka pystyisivät varauksetta rakastamaan vammaisia läheisiä, mutta vihaamaan yhtä varauksettomasti heihin kohdistuvaa vääryyttä. Teitä on täällä monta taistelijasielua.
Hyvää tapania! Jäin miettimään, voisiko blogin hiljaisuudelle olla positiivinen syy. Siis juuri se että monet tänne usein kirjoittaneet ovat saaneet ongelmia ratkottua.
VastaaPoistaHenkilökohtaisesti uskon, että vertaistuella on ollut suuri merkitys, kun asiat ovat kääntyneet parempaan päin. Siksi toivon blogi jatkavan eli että Anja jaksaa kirjoittaa. Facebook-sivu ei aja samaa asiaa, vaikka on tärkeä tietoisuuden lisääjä.
Sinulle Liisa osaan toivottaa vain jaksamista. Hävettää ajatella millaisena vanha kotimaasi sinulle on nyt näyttäytynyt. Samoin surettaa syvästi Violan tilanne, mutta mitään ajatusta ei ole, mitä voisimme tehdä. Joitakin allekirjoituksia olen saanut adressiin, mutta vaikuttaako koko vetoomus mitään? Kuin vettä hanhen selkään?
Kaikesta huolimatta hyvää loppuvuotta!
hyvää tapaninpäivän iltaa kaikille! en osaa sanoa, mikä siinä on, että tunteet on jotenkin tasoittuneet viime joulusta. mutta sydämen pohjasta toivon, ettei blogi lopu. jonain päivänä voi taas olla tosi tarve.
VastaaPoistaja olishan se tarve nytkin mutta kun ei osaa sanoo eikä tehdä mitään. tosi pahoillani violan ja olegin puolesta!!
Kun oman perheen asiat menee paremmin, ei tule yhtä paljon ajateltua muitakaan. Turha sitä kieltää. On se niin suuri asia, että oman lapsensa (vaikka onkin iältä aikuinen) sai takaisin. Taustat kerroin jo kerran täällä. En viitsi toistaa, mutta jos ei olisi vastapuolta elämä kolhinut pahimmalla tavalla, me olisimme yhä kuin töit tervassa.
VastaaPoistaEi viranomaisilla ole inhimillisyyttä ja ikävä sanoa että ei ole kaikilla hoitajillakaan. Kehitysvammainen on kolmannen luokan kansalainen ja omainen ei edes sitä.
Yhtä aikaa tuntunut tänä jouluna iloa ja vihaa kun viime vuonna oli surua ja vihaa. Lääkevieroituksesta ei vielä yhtään tiedä, miten onnistuu vai onnistuuko ollenkaan.
Teiltä täällä on tullut voimaa. Kiitos ja kaikkea hyvää.
Voi ystävät hyvä, nyt minäkin vasta tokenin tautivuoteelta sen verran, että kykenen kirjoittamaan jotakin. Onko tämä vanhuudenheikkoutta vaiko mitä, kun basillit käy yhtenään kimppuun! Hyvältä tuntuu että täällä on sentään elämää. Olen ollut niin pitkään mukana politiikassa, yhdistystoiminnassa ja muissa riennoissa, että tunnen nämä aaltoilut läpikotaisin. Välillä ollaan hetki suvannossa ja taas sieltä noustaan täyteen toimintaan. Niin minä tätä tulkitsen.
VastaaPoistaAnja on aiheeseensa ja meihin mukaviin kommentoijiin tietysti myös niin kiintynyt että ei hän meitä hylkää. Jotain uutta ehkä kypsyttelee niin kuin luimmekin. Kirjaa odotan kovasti, vaikka ymmärrän miten taiten se on kirjoitettava. Olen ennenkin kai sanonut etten erityisesti perusta Facebookista, mutta on tämä meidän sivu tehnyt vaikutuksen. Hyvin asiallista keskustelua ja paljon eri nimiä vilahtelee, vaikka toisaalta jotenkin arkoja ihmiset enimmäkseen siellä ovat. Sitä sivua kuten tätä blogia lukee ihan sataprosenttisella todennäköisyydellä moni sellainen, joka ei ollenkaan "tykkää".
Mutta varsimaiseen asiaan mennäkseni, kannan nyt sydämelläni paitsi Viola-ystäväämme ja Olegia, myös Liisaa, jolle vanha kotimaa on kyllä kääntänyt erittäin oudosti selkänsä. Näitä hullutuksia tulee aivan liiaksi esiin. Onko meidän maassa, joka sentään on aika hyvä maa, seonnut joiltakin sosiaalialan ihmisiltä ihan kerrassaan pää?? Eihän sitä tuolla tavalla voi menetellä!! Ymmärrän Liisa, miten hankala sinun on sieltä kaukaa ja vielä miehesi sairaudenkin huomioon ottaen hoitaa tätä taistelua, mutta hoidettava se vain on. Minusta vaikuttaa, että olet vähän samaa tekoa kuin monet ystävät täällä eli olet sitkeä taistelemaan oikean puolesta. Ystävämme Justus on tuore esimerkki siitä, että kun vain riittävän kauan vääntää kättä, niin vastapuolen on pakko antaa periksi. Ikävä tietysti oli, että Justuksen sisko vielä vihonviimein joutui niin ikävään tilanteeseen, mutta nyt mennään eteenpäin ja parempaan päin. Eivät kehitysvammaisetkaan niin särkyviä ole kuin monet luulevat. Kyllä sisko siitä toipuu. Leena hienoine taideteoksineen on meille elävä todistus kehitysvammaisen ihmisen toipumis- ja myös kehityskyvystä. Voita tätä joulukorttia, kun toi lämpimän tuulahduksen.
Vuoteessa sairastaessani jaksoin ajoittain ajatella, mikä näissä ihmeellisissä jutuissa on takana. On erilaisia kuntia ja erilaisia virkamiehiä, erilaisia vammaisia ja erilaisia omaisia, mutta ei se selitä. Minä olen alkanut epäillä taikka paremmin sanottuna uskoa, että yhteinen nimittäjä näissä on psyyken lääkkeet epäasianmukaisesti käytettyinä. Kuka sitä tunkiota uskaltaisi pöyhäistä ja millä tavoin??!!
Hyvää loppuvuotta ja vuoden vaihdetta kaikille. yritän kirjoittaa vähän lisää taas joku toinen päivä.
Hilma, olen kokenut aivan saman. Että kun omat asiat alkavat seljentyä, sitä vaan huokaa eikä oikein saa tartuttua mihinkään ulkopuoliseen.
VastaaPoistaMeillähän oli tytön kanssa myös lääkekoukku ongelmana. Oliko teillä täysi tapaamiskielto lisäksi? Sitä meillä ei ollut, vaikka tapaamisia kyllä peruttiin ja pitkitettiin jatkuvasti. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että juuri sitä lääkitystä yrittivät peitellä.
Varmuudeksi vielä kerron, että meillä oli apuna vierotuksessa yksityislääkäri. Ilman sitä tuskin olisi tullut mitään. Hän osasi (ja viitsi) antaa ihan hiljattainkin neuvoja, että mitä voi tehdä, jos tulee ehdistusta ja tyttö pyytää lääkettä. Yhä hän nimittäin joskus pyytää. Ollaan yritetty niiden sijaan keksiä jotain, mikä tuntuu hyvältä. Joskus esimerkiksi hieron häneen päätään.
Mutta tärkeintähän siinä kai on, että pystyy kohtamaan ikävät tilanteet ilman kemiaa. Ns. normaali sen paremmin ymmrätää, mutta kehitysvammaiselle se on vaikea selitettävä. Siksi minusta on aivan rikosluontoista totuttaa hänet bentsoihin. Vielä järkyttävämpää on, mitä kuulin tuttavalta yhdestä asuntolasta, jossa nuori mieshoitaja kantaa joka illaksi kassikaupalla kaljaa. Vähät taskurahat menevät siihen, muista haitoista puhumattakaan.
Mihin tämä vielä menee, jos yksityistäminen jatkuu? Kumminkin uskon, että julkisissa palveluissa oli jotain kontrollia joskyllä paljon vikaakin.
Pirkolle tiedoksi, että omaisten perustama oli sekin hoitikoti, joka teki meidän tytöstä lääkeriippuvaisen. Minulle ei ex-mieheni käytöksen jälkeen tosin ole yllätys, ettei omainen ole aina kehitysvammaiselle mikään pyhimys.
Hei kaikki! Ei varmaan tosiaankaan kannata kantaa syyllisyyttä siitä, että välillä on hiljaisempaa. Johtiksen vertaus yhdistystoimintaan oli hyvä.
VastaaPoistaKun on oikein tuskissaan ja epätietoinen kaikesta, kirjoittaa että olo vähän helpottuisi. Ja sitten kun helpottuu, nauttii vaan tavallisesta elämästä. Itse ainakin käyn suunnilleen joka päivä tai ainakin useasti viikossa katsomassa, onko kukaan kirjoitellut. Vähän tässä odotellaan Anjalta vuosikatsausta...
Liisa, sinulle voimia. En osaa muuta neuvoa antaa kuin minkä olen täältä saanut. Pitää olla kova ja sitkeä, vaatia kaikki paperille ja jos menee neuvotteluun, ottaa ulkopuolinen todistaja mukaan. Uskomatonta on Suomen homma meidän omastakin mielestä. Voin kuvitella miltä se vähän kauempaa näyttää.
Voikaa hyvin!
Liisa kuulepa, nyt pitäisi vaan löytyä reipasta taistelumeininkiä, vaikka miten masentaa. Sen masennus vaanii meitä omaisia joka nurkan takana. Tulee syyllisyyttä ja muuta.
VastaaPoistaEi sinun kannata sitä surra, mitä olisi voinut tehdä toisin. Kaikilla meillä niitä asioita on tuonne tilille kertynyt. Hyvä sisko olet kaikesta päättäen ollut velipojallesi. Nyt ei muuta kuin viranomaisen ojennukseen.
Pitkittyä ei saisi nämä tilanteet. Jos oisin vuosi aikaa jäänyt odottamaan lupaa muuttaa oma velipoika parempiin oloihin, niin sitä lupaa ei olisi myönnetty tähän päivään mennessä. Tilanne vaan oli eri, kun olin ja olen edunvalvoja. Mutta älä anna mennä pitkäksi, ettei tule toista Violan tapausta.
Näistä sopii olla montaa mieltä, mutta henkilökohtaisesti en isosti usko kanteluihin ja mitä valitusteitä näitä nyt lienee. Siinä menee vuosi kaksi eikä tule valmista. Jonkinlaista suoraa toimintaa suosittelen.
Hyvä jos on löytynyt tuollainen vanha tuttava. Pikkupaikkakunnilla vallankin sopivan henkilön sana voi painaa paljon.
Älä Liisa hetkeksikään päästä mieleesi, että periksi antaisit. Tässä porukassa ei ole sellaista tapaa ollenkaan.
Aivan totta, ettei ajoittaisesta hiljaisuudesta tällaisessa verkkoyhteisössä tule kantaa syyllisyyttä. Joskus meillä on enemmän keskusteltavaa ja joskus vähemmän.
VastaaPoistaTärkeä ajatus on, että hiljaisuus voi todellakin kertoa asioiden monen kohdalla kehittyneen parempaan päin.
Hyvää vuodenvaihdetta! Minä lähden nyt kylpylään.
Meikäläisellä on ollut taas depisvaihetta. Hyvä että muut jaksaa kirjoittaa. Vain kirjoittamalla tämä blogi pysyy elossa.
VastaaPoistaSeuraan Facebookia myös, mutta siellä on jotenkin liikaa ihmisiä. En pidä oikeassakaan elämässä paikoista, missä on paljon väkeä.
Liisalle jaksamista! Ja onnittelut kaikille niille, jotka on saaneet omaisensa asioita tänä vuonna kuntoon!
Hyvää uutta vuotta ystävät!
VastaaPoistaMeillä on täällä blogissa ja FB uskomattoman voimakkaita sisaruksia, jotka ovat osanneet ja uskaltaneet nämä suoran toiminnan menetelmät, tervetuloa Liisa mukaan.
Alan vihdoin uskoa myös valitusten ja kanteluiden hyödyttömyyteen ja vahingollisuuteen. Huonon kohtelun ei saisi antaa jatkua ja jämähtää.
Violan kivitystuomio on poikkeuksellinen, ensirivissä kivittäjinä ovatkin viranomaiset ja ammattilaiset, Raution toimintakeskuksen omaiset ehkä peloissaan tai maksettuina tulivat mukaan.
Vantaan virkamiehillä ja edunvalvojalla taitaa olla pitkä joululoma, viestejä avatuista E-korteista ei ole tullut. Oikeuskanslerihan velvoitti vastaamaan asiallisiin viesteihin.
Olegin ja Violan tragedia hävettää, suututtaa, masentaa, mutta periksi emme anna. Kuten Vantaan vammaispalveluiden johtajat kirjoittivat EOA, tapaamisrajoite ei voi olla pysyvä.... miksi kukaan ei uskalla lopettaa tätä mielipuolista kiusantekoa.
Länsiväylä-lehdessä on keväästä asti keskusteltu lasten huostaanotoista ja vanhempien ja lasten erottamisesta. Luultavasti nämä tapaamiskiellot ja aikuisten kehitysvammaisten "huostaanotot" palvelukodeissa ovat saaneet mallinsa lastensuojelulaista ja Independent liikkeen ideologiasta, aikuisten kehitysvammaisten asiat eivät kuulu omaisille, josta seuraa salassapito.
Jos kysyt lääkkeistä, seuraa tapaamisrajoite.
Hesarin pääkirjoituksessa muistutettiin huostaanotettujen lasten oikeudesta tavata omaisiaan.
FB on verkoston kannanotto kemiallisiin pakkokeinoihin.
Lähettäkää Anjalle lääkityslistoja, jotka voimme nimettöminä toimittaa Sirkka-Liisa Kivelälle.
Näitä yksityisiä omaisten perustamia palvelukoteja alkaakin olla jo useita, joissa rikotaan vammaisten ihmisoikeuksia.
Vantaalla on vaikeuksia muhimassa jo neljässä palvelukodissa, silti Vantaa toteaa kaiken olevan hyvin.
Oikein hyvää kuluvaa vuotta kaikille! Minä olen yrittänyt kirjoittaa marraskuusta lähtien, mutta jostakin syystä koneet, joilta olen yrittänyt, eivät antaneet valita "kommentti nimellä" - palkista.No viis noista teknisistä ongelmista!
VastaaPoistaAlkuperäinen kommentointi on jo haihtunut päästä pois, joten tämä vierailu jää vain tällaiseen "toivotteluun". Kouluasiat eivät taida olla täällä kovin etunenässä Vantaan tapausta lukuunottamatta päiväkoti / kouluasioista ei jutun juurta ole tullut.Mutta täällä taustalla silti ollaan, jos tulee jotain kysyttävää, kommentoitavaa tms. mieleen.
Kevättä kohti yhteisessä rintamassa!
Satu, mukavaa, että ilmestyit taas kuvioihin.
VastaaPoistaSamaa teknistä ongelmaa ovat valittaneet muutkin.
Kun sitä seuraavan kerran ilmenee, lähettäkää minulle meilitse (alasiltaanja@me.com) tietoa, mitä selainta käytätte ja onko kyseinen kone pc vai Mac.
Voin myös julkaista kommentin haluamallanne nimimerkillä, jos lähette tekstin sähköpostissa. Kirjoittajan henkilöllisyyttä en tietenkään levitä eteenpäin.
Yksi vaihtoehto tuohon Sadun valittamaan ongelmaan voi myös olla se, että joillain työpaikoilla (esim. sairaaloissa) saattaa olla jotain sellaisia estoja, jotka vaikuttavat asiaan.
VastaaPoistaOn muuten kätevää, kun tilaa Google readerin kautta sekä blogitekstit että kommentit, jolloin tulee huomattua nämä vanhempiinkin teksteihin tulleet kommentit. Se harmi siinä tosin on bloginpitäjän kannalta, että hän ei sitten enää näe, että kyllä blogia seurataan, vaikkei sivulla enää käydä välttämättä ollenkaan (kun teksti tulee syötteenä Googleen tai muualle).
kiva tosiaan kuulla että olet mukana, satu. täällä ei ole kouluasioita just nyt puitu, mutta on ne pinnassa ainakin meidän perheessä koko ajan.
VastaaPoistameillä mennään niin että erityispalvelut on aika hyvin saatu päiväkotiin. siellä on muitakin erityislapsia mutta vain yksi muu kehitysvammainen, joka on aika vaikeasti monivammainen. tilanne on siinä paljon hankalampi vielä kuin meillä.
tarkoitus on jatkaa lähikouluun. on oltu sinne yhteydessä. tavattiin jopa yksi erityisope, joka tosin tuskin opettaa meidän tyttöä mutta oli rohkaiseva ja ammattitaitoisen tuntuinen. saatiin hyviä vastauksia "tyhmiin" kysymyksiin. sen palaverin jälkeen on ollut levollisempi olo.
kannustaisin kaikkia vanhempia ottamaan jo vaikka miten aikaisin yhteyttä kouluun ja ennen kaikkea ottamaan selvää, millaisia palveluja kuuluu esim. päiväkodissa. sitä luulee, että on ihan yksin kysymyksineen. se erityisopettaja oli just sen tuntuinen, ettei meidän jutut ole mitään ainoita eikä ylivoimaisia.
enemmän on alkanut huolettaa, miten sitten aikanaan koulun jälkeen tytön elämä järjestyy.