Sydän paikaltaan -blogi täytti viikolla kaikessa hiljaisuudessa yhden vuoden. Avasin sivuston lukijoille 27. 7.2010.
'Juhlakirjoitus' - tai paremminkin sen ensimmäinen osa - ilmestyy vasta nyt parista perin proosallisesta syystä: muistin avauspäivän vähän väärin ja olen potenut kaiken kesää migreeniä, joka vaikeuttaa paitsi ajatelua, myös tietokonetyöskentelyä.
Kovin juhlavaa tekstiä on turha odottaa. Juhlan aika on vasta sitten, kun kehitysvammaisten ihmisoikeudet on saatu Suomessa kutakuinkin kunnialliselle tolalle. Juhlatunnelmaa kohottaisi, jos kaikki viranomaiset olisivat siihen mennessä oppineet myös kohtelemaan kehitysvammaisten oikeuksia puolustavia läheisiä jonain muina kuin häiriköinä tai rikollisina.
Lait eivät toteudu
Avauspäivänä lukijoita odotti valmiiksi julkaistuna jo muutama kirjoitus. Niistä ensimmäinen oli päivätty 21. heinäkuuta ja otsikoitu Ihmisoikeudet Suomessa - puhdasta puppua.
Blogia aloittaessani olin täysin kokematon ihmisoikeustaistelija. Aloin sentään jo aavistella, mikä on todellinen tilanne:
"Jos hyvään vastattaisiin hyvällä, sisareni elämä olisi yhtä onnea ja auvoa.Vuoden aikana olen kuullut ja lukenut satojen muiden omaisten kertomuksia. Muutamia poikkeuksisa lukuun ottamatta niissä kaikissa on sama sanoma:
Valitettavasti hyvyys saa palkkansa vain saduissa. Tosielämässä härskihartikaiset eivät epäröi hetkeäkään, kun tulee tilaisuus talloa heikompia."
- Viranomaiset tai ostopalveluja kunnille tuottavat yksityiset hoivayritykset eivät suostu noudattamaan edes lakia saati sitten oikeutta.
Toisinaan taas kyse on mitä räikemmistä ihmisoikeusloukkauksista: perusteettomista pakkokeinoista tai laajan edunvalvonnan nimellä tunnetusta holhouksesta, jossa yksi virkamies diktaattorin lailla päättää hänelle tuntemattoman ihmisen kaikesta elämästä.
Minähän varoitin!
Blogin avauspäivän kirjoituksessa Varo näppejäsi, byrokraatti! yritin olla reilu ja varoittaa ennalta siitä, mitä tuleman pitää:
"Heti, jos huomaan pienenkin merkin siitä, että sisartani kohdellaan entistä enemmän kaltoin, avaan sanaisen arkkuni ja testaan suomalaisen ja vaikka eurooppalaisenkin oikeusjärjestelmän toimivuuden perin pohjin. "Varoitustani ei uskottu, ei ainakaan Lopen kunnassa. Avasin siis sanaisen arkkuni ja taisin saada jotain pientä muutosta aikaan - jopa toimintakeskuksen henkilöstössä.
Kunnasta pääsee eroon muuttamalla muualle, ja vaihdossa kehitysvammainen ihminen saattaa saada melkein lottovoiton. Niin ainakin kävi, kun sisareni muutti Lopelta Riihimäelle.
Kaikesta vanhasta ei kuitenkaan muuttamalla pääse irti. Siitä enemmän toisessa kirjoituksessa.
Kaukana tavoitteesta
Asetin vuosi sitten tälle blogille kovemman tavoitteen kuin silloin ymmärsin:
"Tämän blogin keskeinen tavoite on patistaa poliitikot ja viranomaiset avoimeen ja asialliseen keskusteluun. Nyt eivät sanahelinät auta.Pientä edistystä on ollut havaittavissa:
Aion vyöryttää omakohtaisia kokemuksiani niin kauan, että joku vastuullinen taho ottaa niihin rakentavan kannan. Kiisto ei toimi. Pieni katumus voisi sitä vastoin olla hyvä lähtökohta. Olisihan se huikeaa, jos suomalainen viranomainen myöntäisi julkisesti olleensa joskus edes lievästi väärässä!"
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto vastasi blogin kysymyskampanjaan; vastauksia lähettivät myös muutamat järjestöt. Erityisen merkittävä oli sosiaali- ja terveysminsiteriön vastauskirje, joka sopisi iltalukemiseksi kaikille kehitysvammaisia ihmisiä simputtaville ja syrjiville ammattilaisille.
- Eduskunnan oikeusasiamies, Oikeuskanslerinvirasto, Valvira ja lopulta myös edellisen hallituksen oikeusminsiteri Tuija Brax kuittasivat vastaanottaneensa harmaan hoivan tapauskuvaukset, jotka keräsimme tässä blogissa. Varmaa tietoa ei ole tihkunut siitä, vaikuttivatko tapauskuvaukset mitenkään mihinkään. Pieniä toivonkipinöitä olemme olleet havaitsevinamme.
- Ennen eduskuntavaaleja aika monet ehdokkaat vastasivat blogiyhteisön vaalikysymyksiin.
- Kehitysvammaisten ihmisoikeudet ovat Suomessa tabu, joista päättäjät ja viranomaiset katsovat ilmeisesti voivansa vaieta maailman tappiin.
Onneksi viime aikoina on tuntunut kuin media olisi ryhtynyt murtamaan vaikenemisen muuria.
- Median mahdollisuuksia rajoittaa se, etteivät kehitysvammaisten ihmisten omaiset uskalla koston pelossa kertoa omalla nimellä kokemuksistaan.
Paljon uusia yhteyksiä
Yksin olisin tuskin päässyt milliäkään lähemmäs tavoittani. Blogini lähistölle on kuitenkin syntynyt verkosto, joka on pystynyt paljon enempään kuin yksi bloggaaja koskaan:
- Sadat ihmiset ovat kommentoineet blogia ja jakaneet omia kokemuksiaan.
- Osa kommentoijista on ryhmittynyt tiiviiksi nettiyhteisöksi, joihin kuuluvia olen sittemmin tavannut myös puhelimessa ja kasvokkain. Monet meistä kokevat keskenään lujaa luottamusta ja lämmintä ystävyyttä.
- Blogin kanssa samoja asioita ajaa Facebook-ryhmä Kehitysvammaisten ja vanhusten oikeuksien puolesta.
- Blogiyhteisöön ja Facebook-ryhmään kuuluvia henkilöitä oli laatimassa vetoomusta, jonka joukko huhtikuun eduskuntavaalien ehdokkaita esitti hallitusneuvottelijoille.
Mistä apua Violalle?
Blogin ensimmäistä vuotta miettiessäni olen surullisin siitä, etten ole pystynyt auttamaan Viola Heistosta. Hän on inkeriläinen maahanmuuttaja, joka on saanut maistaa Suomessa niin rasismin ja kuin kehitysvammaisiin ja heidän omaisiinsa kohdistuvan mielivallan pahimpia puolia.
Viola on uskaltanut kertoa julkisesti, ettei ole saanut kahteen vuoteen tavata kehitysvammaista, autistista, puhumatonta tyttärenpoikaansa. Olen varma se rohkeus on pelastanut monet muut samalta kohtalolta.
Me Violan tukijat emme kuitenkaan näytä pystyvän auttamaan häntä. Jotkut muut pystyisivät, mutta he taas eivät tahdo auttaa.
Suunvuoro lukijoille
Sydän paikaltaan ei ole aikoihin ollut yksin minun blogini vaan - niin kuin kommentoijat usein kirjoittavat - meidän blogimme. Siitä olen ylpeä.
Toivon, että mahdollisimmat monet lukijat ehtisivät ja tahtoisivat nyt arvioida kulunutta vuotta. Olen kiitollinen kannustuksesta ja tuesta, jota olen kuukausien mittaan saanut. Nyt en kuitenkaan pyydä teiltä kehuja vaan konkreettisia ja rehellisiä kannanottoja siihen, missä blogi on onnistunut, missä taas ei. Tällä 'kierroksella' lupaan vastata jokaiseen kommenttiin.
Muutaman päivän kuluttua olen ajatellut julkaista kaksi muuta kirjoitusta, joissa arvioin Sydän paikaltaan -blogin ensimmäistä vuotta:
- Toinen osa käsittelee netin merkitystä ihmisoikeustaistelussa, samoin niin sanottua vihapuhetta ja nimettömän kirjoittelun oikeutusta.
- Kolmannessa osassa näkökulma on henkilökohtainen. Kerron mitä olen tätä blogia pitäessäni itse kokenut - jotain myös sisareni Leenan kokemuksista.
Lämmin kiitos kaikille blogini lukijoille!
Täällähän näyttää ihan erilaiselta. Kiva että Leenan mosaiikki on päässyt heti blogin nimen viereen vaikka tykkäsin niistä myös kissankelloista.
VastaaPoistaHyvä, kun kokosi Anja listalle, mitä kaikkea on kuitenkin saatu aikaan. Vaikka enempää jokainen toivoisi, tämä blogi ja porukka ansaitsee silti suuren kiitoksen. On meissä voimaa, ystävät!!!
Kiitos ja onnittelut, Anja! Vaikka kielsit kehumisen, sanon silti että olet tehnyt jo tähän mennessä hienon työn.
VastaaPoistaMinulle ulkopuolisena tämä blogi keskusteluineen on avannut uutta näkökulmaa vammaisten asioihin, joita olen aikaisemmin katsellut lähinnä naapuriperheen kannalta. Mutta olen oppinut myös ihmisenä teiltä hienoilta ystäviltä, tarkoitan elämisen taitoa ihan noin yleisesti.
Pirkon kertomus yli 90-vuotiaan isoäidin huostaanotosta, jota erikseen kommentoin, osoittaa että Suomessa tarvittaisiin nyt äkkiä heräämistä näissä sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksistä. En suoraan sanoen enää jaksa luottaa alan henkilöstön olevan kaikilta osin asiallista ja ammattitaitoista väkeä.
Aion pysyä täällä joukon jatkona niin pitkään kuin Anja jaksaa pitää blogia ja itsellä terveyttä riittää. Tämä on tärkeä asia koko yhteiskunnalle.
Kiitos, Anja, että tarjosit meille muille mahdollisuuden osallistua "välitilinpäätökseen". Minulle henkilökohtaisesti tämä blogi on ollut korvaamaton tuki, kun olen äitini terveyden heikennyttyä ja sitten kuoltua ottanut entistä enemmän vastuuta sisarestani. Aikuisten sisarusten välistä suhdetta en ole huomannut muualla juuri käsiteltävän. Täällä olen samastunut voimakkaasti mm. Anjan, Johannan ja Retsin kertomiin tunteisiin.
VastaaPoistaOlen hyvin varma myös siitä, että tämä blogi on vähintään välillisesti vaikuttanut siihen, että kehitysvammaisten oikeuksista on alettua puhua aikaisempaa enemmän, ehkä jopa siihen, että hallitusohjelamssa on niinkin paljon tärkeitä kirjauksia. Tällaista blogia ainakin me aikuisten kehitysvammaisten läheiset tarvitsemme kipeästi. Olen hyvin hämmästynyt siitä, ettei Tukiliiton kaltanen vanha ja vakiintunut organisaatio ole osoittanut kypsyyttä hyväksyä ja hyödybntää tällaista nettiajan ilmiötä.
Toivon, Anja, että jaksat edelleen kirjoittaa meille alustuksia. Jossain määrin huolestunut kyllä olen jaksamisestasi. Mutta hyvä, että rehelliseen tapaasi kerroit migreenistäsi. Välillä jo pelkäsin sinun kyllästyneen tähän projektiin. Onneksi ei siitä ollut kysymys. Ja toisaalta pahaksi onneksi joudut potemaan tuota inhottavaa vaivaa.
Ystävyydellä Justus
Hieno muuten tämä sivun uusi ulkoasu. Varmaan Leenan työ tuossa tunnuskuvana?
VastaaPoistavaikka kehua ei saa, kai kuitenkin saa kiittää. tämä on ollut hieno ja rankka juttu yhtä aikaa. taidan kuulua ihan alkuperäiseen porukkaan. jotkut ovat jääneet pois, mutta vähitellen ilmestyy uusia. ensin ajatteli, että pitäisi tulla mahd. paljon kommentteja. nyt tajuu, että monet lukevat vaikka eivät itse kirjoita. meitä on enemmän kuin näyttää!
VastaaPoistaanjalle kiitos! harva olisi kestänyt alkuviikkojen tolkuttoman hyökkäilyn täällä. jälkeen päin ajatellen taisi olla vain hyvä, että riehujien annettiin riehua. se selvensi ainakin mulle, mistä kehitysvammaisten jutuissa on suomessa kysymys. ihan rasismiin verrattavasta ilmiöstä.
oma lukunsa on, mitä anja ja leena on joutuneet kestämään. ei ole ihme, jos päätä on alkanut särkeä. toivon että tilanne vähitellen rauhoittuisi. on itsekkäätkin syyt toivoa sitä. jos anjan aikaa ja voimaa jää leenan puolesta tappelemiselta, hän ehtii kirjoittaa ja vaikuttaa enemmän.
kiitos myös teille kaikille muille, myöskin niille, jotka eivät itse kommentoi. sana kiirii teidänkin kautta eteenpäin. olen saanut täällä todellisia ystäviä. ja odotan muuten mielenkiinnolla juhlakirjoituksen toista ja kolmatta osaa!
Löysin sydänpaikaltaan blogin jaatispostin kautta vuosi sitten elokuussa, ensimmäinen nettiyhteisö minulle.
VastaaPoistaAnjan vammaisten ihmisoikeusloukkauksia käsittelevät blogit kolahtivat heti ja kirjoittelin sydämeni kyllyydestä pieniä julmia tarinoita kehitysvammahuollosta.
Te pojat (aloin kutsua teitä Pilliksi ja Pullaksi) laitoitte minua kuriin, jolloin heräsi epäilys, oliko kaikki feikkitarinaa ja lähdin blogista mutta palasin aika pian uudestaan.
Parasta meidän blogissa ja yhteisössä sen ympärillä on hyvinkin erilaisten ihmisten tuoma elämänkokemus ja myötäeläminen(solidaarisuus), jotka on antaneet voimia taistella kaikkea sitä julmuutta ja vääryyttä vastaan, jolla vammainen ja hänen omaisensa voidaan melkein murtaa.
Erityisen iloinen olen siitä, että blogiyhteisö on tavallaan adoptoinut Violan ja vammaisen lapsenlapsen, taistelu jatkuu heidän perheyhteytensä palauttamisen puolesta.
Leenasta on tullut meidän yhteisön hyvä haltiatar, joka tuo taiteellaan ja positiivisuudellaan meidän kaikkien elämään iloa, ihanuutta ja kauneutta ja antaa uskoa siihen, että kovan taistelun kautta asiat voivat muuttuakin.
Anjan johdolla entistäkin vahvempina uudelle kaudelle!
Olettehan vielä mukana Korhoset, Hilma, Pupu, Mustapukuinen......ja te kaikki muut, meidän jengi!
Pirkko, taisin olla yksi "järjestysmiehistä". Ne julmat tarinat vain tuntuivat alkuun liian julmilta. Jotkut säikähtivät enkä itsekään ollut totta puhuen varma niiden todenperäisyydestä.
VastaaPoistaOnneksi tulit takaisin ja onneksi olet osaltasi kertonut meille, miten paha maailma voi kehitysvammaiselle olla. Se varmaan madalsi kynnystä myös niille, jotka kertoivat syksyllä omia karmeita tapauskuvauksiaan.
Ei muistella pahalla!
Tervehdys ystävät ja eritoten Anja ja Pirkko! Ensimmäisenä työpäivänä pieni kommentti, kun ei vielä oikein tiedä, mitä muutakaan tässä osaisi.
VastaaPoistaAnjalle suuret kiitokset,e ttä olet pitänyt tätä blogia. Vaikka meitä muita kiittelet olet itse koko porukan sielu. Pirkko on toinen avainhenkilö. Näin julkisesti esitän nyt nöyrimmän anteeksipyynnön, kun taisin vähän kovistella sinua silloin vajaa vuosi aikaa. Pelotti, että arimmat ihmiset karkamustuu täältä pois. Pieni epäily feikistä taisi olla sekä puolella että toisella. Mutta jo pitkään tässä on yhdessä rintamassa tarvottu eteenpäin sulassa sovussa.
Justuksen tavoin sanon, että tärkeää on ollut sisaruskokemusten jakaminen. Ja velipojan kannalta oli tärkeintä saada meille neuvoa, miten hänet saa huonosta asuntolasta pois. Suoraviivainen toiminta oli ainoa ratkaisu. Jos olisi ryhtynyt valitustietä menemään, ei olisi vieläkään valmista.
Nettiä on taas viime päivinä niin kovin haukuttu. Minun mielipiteeni on, että täällä voi saada aikaan tavattoman paljon hyvää jos varmaan pahaakin. Ainoa joille tästä meidän porukasta on isompaa harmia, taitavat olla päättäjiä ja virkaihmisiä, joille kehitysvammaisten ihmisoikeudet ei oikein maista. On niitä samoja asenteita muillakin jopa omaisilla kuten Ulla hiljan tänne kirjoitti.
Hieno homma, että olette olemassa. Anjalle jaksamista. Yritä hyvä ystävä levätä!
Terveisiä lomalta ja töistä! Aloitin nimittäin tänään työt neljän viikon lomailun jälkeen. Mukavaa vaikka vähän outoa aina alkuun.
VastaaPoistaAnjalle myös minulta lämpimät kiitokset, että olet jaksanut jo vuoden pitää tätä blogia auki ja elossa. Kiitos myös kaikille keskustelijoille! Olen oppinut teiltä paljon enemmän kuin monilta työnantajan maksamilta kursseilta. Minulle on ollut tärkeintä oppia ymmärtämään omaisten näkökulmaa sekä sitä, että kaikkialla tilanne ei ole asiakkaiden kannalta yhtä hyvä kuin omalla työpaikallani.
Aika alkuvaheessa lähdin minäkin mukaan ja olen pysynyt mukana mielelläni. Alkuun oli hurjaa, kun tänne hyökkäsivät epäasialliset kirjoittajat, mutta sen jälkeen keskustelu on muuttunut aina vain kypsemmäksi. Huomaa että täällä on aikuisia ja ajattelevia ihmisiä, joilla on paljon elämänkokemusta.
Olen oikeastaan yllättynyt, kun luen Anjan listaa siitä mitä on saatu aikaan. Totta kai esim. "omat" ehdokkaamme tekivät suuren työn, mutta jokin kipinä tästä blogista on lähtenyt.
Vaikka en etenkään loppulomalla kovin paljon seurannut mediaa (se oli tietoinen valinta) niin totta kai iloitsen, että meidän tärkeinä pitämiämme asioita on saatu esiin julkisuudessa.
Pidetään lippu korkealla!
PS. Pirkko, aivan järkyttävä juttu se, minkä kerroit yli 90-vuotiaasta mummosta. Jos joku sanoo pahan sanan vaikkapa juoppojen "ääntelystä", niin voi itse joutua syytetyn penkille, mutta kehitysvammaisia voi syyllistää ilmeisesti vapaasti.
Onhan tässä vuoden aikana paljon tapahtunut. Itse löysin Vernerin kautta blogiin viime vuoden elo-syyskuussa. Etsin vertaistukea, muuten vain kehitysvammaisen siskona ja yhtenä syynä oli myös vähitellen alkanut sukulaisten väheksyminen. Olin ihmeissäni, miten pitää suhtautua siihen, että aletaan rajoittaa sukulaisten puheluita. Jos tällaiseen tuntuu olevan tarvetta, siihen on jokin syy, mikä pitää selvittää. Jos kehitysvammainen on levoton ja tuntee ikävää, pitäisi pikemminkin omaisten yhteydenpitoa lisätä eikä vähentää entisestään.
VastaaPoistaAluksi en ymmärtänyt kuitenkaan, mistä blogissa oikein puhutaan. Yleisesti ottaen asiat olivat olleet hyvin. Sittemmin silmät ovat auenneet, kaikki ei olekaan niin ruusuista. Mieleen on tullut myös erään kehitysvamma-alaan kuuluvan tuttavan puheet, jotka olivat jo vuosia sitten välillä aika kriittisiä. En ollut tajunnut aikaisemmin, etteivät nämä ongelmat olekaan aivan yksittäisiä.
Omaisista eristäminen tuntuu itsestä ajatuksena todella pahalta. Esimerkiksi siskolle sukulaiset ovat ensiarvoisen tärkeitä. Viimeksi muuttaessaan hänellä ensimmäisenä oli hätä - miten sukulaiset löytävät uuteen asuinpaikkaan? Vakuutteluun ei riittänyt yksi kerta. Kun elämässä on muutoksia, omaisten ja omien ystävien arvo vain kasvaa. Elämässä on jotain pysyvää.
Justuksen tavoin tämä blogi on ollut tarpeellinen. Kehitysvammaisen sisaruksena vertaistuen merkitys on suuri. Etenkin lapsena vertaistuen puute oli erittäin raskasta, kun ei ollut ketään kenelle voi purkaa tunteitaan. Toivon kovasti, että jokainen jolla on kehitysvammainen lapsi, ymmärtää huomioida myös muita lapsia. Ymmärtää sen, että lapset pyörittelevät mielessään monia asioita, ja jos niihin ei ole vastaajaa, niihin kehitellään oma vastaus - mikä voi olla lapsen mielikuvitus huomioiden aivan mitä vain. Lapsi tuntee syyllisyyttä herkästi asioista, vaikka ei pitäisi. Vanhemmuus voi olla vaikeaa, kun on lapsi, joka vaatii paljon huomiota. Mutta ei se sisaruuskaan aina helppoa ole. Vertaistuki on tällöin tärkeää. Ei olekaan enää yksin.
Jatketaan puhetta kehitysvammaisten asioista. Ei näiden asioiden tarvitse olla tabu. Anjalle voimia ja Retsiä mukaillen, älä unohda lepoa välillä!
Pekka ja Retsi kovasti anteeksi, kun aiheutin teille syyllisyyksiä, minusta on vain niin mukavaa muistella menneitä, luin viime yönä alkukuukausien blogeja, ollaan tehty paljon töitä ja opittu koko ajan.
VastaaPoistaLukekaapa te ruotsintaitoiset 25 År Independent living i Sverige, löytyy tilaustiedot Googlen kautta ainakin Still kertoo lähettävänsä ilmaiskappaleita.
Onkohan tästä Independent living liikkeestä lähtöisin tuo kehitysvammahuoltoonkin pesiytynyt omaisten siivoaminen pois vammaisen elämästä?
Kiitos Pirkko ystävällisyydestäsi, kun nimeltä mainiten kaipailit kommenttia myös minulta. Olen totta kai ollut aikeissa osallistua keskusteluun, mutta olen tahtonut tehdä sen nyt hyvin tarkasti harkiten syistä, jotka tuonnempana kerron.
VastaaPoistaAnjan yhteenveto oli hyödyllinen, sillä se pani miettimään, mitä kaikkea on tapahtunut vuoden kuluessa. Varmaan monen muun tavoin olen nyt käyttänyt aikaa vanhojen kirjoitusten ja kommenttien selailuun. Voi vain todeta, että meitä on onnistanut, sillä bloginpitäjällämme on paitsi sana hallussaan ja suurta rohkautta, myös taktista silmää ja harkintakykyä. En edes nyt jälkeenpäin ymmärrä, mikä olisi se kohta blogissa, jonka perusteella kukaan asiantuntija voisi vakavissaan nähdä tekstissä sellaista moitittavaa, joka antaisi aiheen esim. oikeustoimiin.
Viime päivien mediakeskusteluun peilaten tässä blogissa täyttyvät monet esitetyt vaatimukset: 1) Varsinainen kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. 2) Kommentoijat eivät ole nimimerkin takaa arvostelleet nimeltä mainiten tai muuten tunnistettavasti kuin poliitikkoja ja korkeita virkamiehiä, joiden tulee kestää asemansa vuoksi tavallista kovempaa julkista kritiikkiä. 3) Mihinkään suuntaan ei ole esitetty sellaisia kommentteja,jotka voitaisiin tulkita turvallisuuteen tai ihmisoikeuksiin kohdistuviksi uhkauksiksi tai ns. vihapuheeksi (tämä ei tosin päde blogin alkuaikojen härikkökommentoijiin, mutta heidän vihapuheensa kohdistui Anjaan, hänen sisareensa sekä kehitysvammaisiin ryhmänä). 4) Erilaisia kantoja on päässyt esiin, bloggaaja on suorastaan anellut niitä "vastapuolelta" (perustihan Anja mm. kommenteilta suojatun sivun "Kannanottoja").
Voisin jatkaa listaa pitkäänkin, mutta tahdon lopuksi vielä vaihtaa hieman näkökulmaa, jotta loppupäätelmäni tulisi perustelluksi ja ymmärretyksi. Anja on myös johdattanut keskustelua aiheesta toiseen taitavasti, ehkä hyvinkin suunnitellusti. Hän on seurannut tarkasti ympäristön tapahtumia ja ottanut niihin ajankohtaisesti kantaa. Voisi melkein kuvitella, että tätä blogia ohjaa huolella harkittu strategia.
Nyt siis loppupäätelmiin! Minä, loputon pessimisti, olen alkanut uskoa, että jokin kehitysvammaisten ihmisten elämässä on muuttumassa parempaan päin ja jokin virallisen järjestelmän kovissa ja sairaissa asenteissa on vähitellen järkkymässä. Hitaasti mutta johdonmukaisesti. Vaikka vaalikeskustelu täällä blogissa vaikutti ehkä yksitoikkoiselta, se täytti kuitenkin tärkeää tehtävää. En siis sano, että kaikki menee nyt hyvin, mutta valtamedian viime aikoina antamia signaaleja ei kannata liioin vähätellä. Harkittu käsitykseni on, että tämä blogi on vaikuttanut etenkin pinnan alla hyvin merkittävästi. Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että esim. sosiaali- ja terveysministeriö vastaa kirjeellä yksittäisen blogin kysymyksiin. Lukekaa muuten tuo ministeriön kirje aina joskus, se sisältää arvokasta asiaa!
Loppupäätelmään on valitettavasti liitettävä varoituksena sana. Myös kaikkein pimeimmät voimat ovat aktivoituneet. Hei eivät tule kirjoittamaan julkisille foorumeille vaan toimivat mahdollisimman salassa. Siksi on arvokasta nostaa esiin yhä uusia tapauksia kuten hiljattain Pirkko kirjoitti 92-vuotiaan vanhuksen tapauksesta ja Jatta Vainio sisarensa kohtelusta.
Kiitokset siis sinulle, Anja! Aluksi en ollut niin kovin ihastunut tyyliisi lähestyä asioita suoraan päin, mutta arvostukseni on kuukausien kuluessa koko ajan kasvanut. Pidä huolta itsestäsi.
Henkilökohtaisesti olen tämän yhteisön kautta vapautunut syyllisyydestäni, jota koen virkavuosien toiminnastani järjestelmän osana. Ei syyllisyys ole poissa mutta se ei enää ole joka hetki läsnä. Siitä kiitos teille kaikille, ystävät.
Pitäkäämme yhtä!
Kiitos kovasti Anjalle, että on jaksanut pitää kehitysvammaisten oikeuksia esissä. Itse olen huono ja arka kirjoittamaan mutta luen senkin ahkerammin. Jos tätä sivua ei olisi ollut, olisin varmaan vaipunut samaan masennukseen kuin aviomies. Niin kovaa on ollut. Toisten kokemukset vaikka ovat ikäviä usein ovat kuitenkin antaneet voimia.
VastaaPoistaOman perheen tilanne on nyt taas hiukan toiveikas. Juristi on uudelleen mukana kuvioissa. Hänen on helpompi soittaa ja kirjelmöidä tiukasti virkamiehille, kun ei ole tunteet vereslihalla niin kuin on meillä muilla. Nyt ei hellitetä ennen kuin tapaamisasia ja koko sotku on selvä. Ei enää uskota kauniisiin puheisiin vaan ainoastaan tekoihin.
Hyvää elokuuta kaikille! Töitä aloittelen myös minä. Ensiksi blogisivun uudesta ulkoasusta. On hienoa, että Leenan luoma kuvitus on nyt päässyt kunniapaikalle. Itse aloin seurata tätä blogia ensin nimenomaan Leenan vuoksi, vaikka en hän henkilökohtaisesti tunne.
VastaaPoistaMonien muiden alusta lähtien mukana olleiden tavoin muistelen yhä järkyttyneenä blogin alkuvaiheita, joita leimasi sosiaalialan ammattilaisten (toki vainharvojen mutta sitäkin harkintakyvyttömämpien) hyökkäys. Se teki minusta ihmisoikeusaktivistin.
Alkuun olin empivällä mielellä siitä, palveleeko blogi todella Leenan etua. Nyt olemme nähneet, että näin on käynyt. Hänelle on avautunut uusi elämänvaihe, jota voimme seurata Kukkaniityllä ja Värivitamiinissa. Minulle niistä tulee joka kerran hyvä mieli.
En ollut tullut ajatelleeksi, miten paljon sittenkin on vuodessa tapahtunut. Joku voi tietysti väittää, ettei blogilla ole niihin mitää vaikutusta, mutta mehän tiedämme, että on. Tämä on nykyajan pelisäännöillä toimivaa modernia vaikuttamista, joka ei tietenkään vanhaan salamyhkäisyyteen tottuneita lainkaan miellytä.
Aivan kuten Toimintaterapeutti kirjoitti, tämä yhteisö on opettanut näkemään entistä paremmin omaisten näkökulmaa ja heidän usein huolten täyttämää elämäänsä. Voin sanoa, että täällä lukemani ja kokemani on vaikuttanut omaan tapaani tehdä työtä kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa.
Jos olet Anja selvinnyt tästä vuodesta "vain" migreenillä, ihmettelen sitä suuresti. En todellakaan vähättele tuota vaivaa, mutta noissa paineisssa olisi voinut ilmetä jotain paljon kohtalokkaampaakin. Tätä näkökohtaa eivät väärin ja tylysti toimivat viranomaiset usein muista ottaa lainkaan huomioon.
Toivon Sydän paikaltaan-blogin jatkavan vielä pitkään ja että sen rinnalle syntyy yhä uusia aktiviteetteja. Onnittelen meitä kaikkia, että olemme löytäneet toisemme ja voineet kokea voimaantumista tässä hienossa yhteisössä!
Lupasin tällä kierroksella vastata kaikille kommentoijille ja sen myös teen. Tässä tulee vastausten ensimmäinen erä. Toivon, että kommentteja tulee vielä lisää ja että keskustelu jatkuu.
VastaaPoistaULLA, on hienoa, että olet jaksanut pysyä kommentoijien rivistössä tasaisen varmasti - aina. Rohkaisusi on ollut minulle usein korvaamattoman tärkeää.
PEKKA, minuun on tehnyt vaikutuksen sen, miten täydellä sydämellä olet mukana. Sitä osoittavat myös johtamasi yrityksen rekrytointipäätökset. Olet yksi niistä järjen äänistä silloin, kun me muut otamme vähän turhankin tunteella.
JUSTUS, aikuisten sisarusten suhde voi tosiaan olla herkkä. Siksi olen kiinnostuneena seurannut, miten hienosti olet ottanut paikkasi siskosi tukena. On myös aina mukava tutustua suomalaiseen mieheen, joka puhuu tai tässä tapauksessa kirjoittaa tunteistaan.
ANTTI, olet ensimmäisenä ehtinyt toivottamaan monet uudet kommentoijat tervetulleiksi. Se on erityisen arvokasta työtä. Toivon, että jatkat sitä - ehkä yhdessä jonkun toisen kanssa. Ukallat tilanteen tullen kirjoitta räväkästi ja suorasukaisesti.
(jatkuu)
Ja vastaukseni kommentoijille jatkuvat:
VastaaPoistaPIRKKO, kiitos ettu tulit ja jäit. Olet jakanut valtavan määrän tietoa meille kokemattomammille 'tappelupukareille'. Olet pitänut hienosti esillä sitä, että kehitysvammaisillakin on oikeus pitää tiivistä yhteyttä, niihin, jotka kokevat läheisikseen.Violan asiassa me muut emme ole osanneet tehdä juuri muuta kuin olla hengessä mukana. On ollut iloa tutustua sinuun myös netin ulkopuolella.
RETSI, onnistumisesi veljen asumisjärjestelyistä rohkaisi meitä monia muita. 'Rauhan miehen' järkipuhetta on aina hyvä lukea. Kovat kokemukseni menneisyydessä ovat saaneet miettimään, miten monen ihmisen elämän viranomaisten mielivalta mahtaakaan tuhota lopullisesti.
TOIMINTATERAPEUTTI, on ollut hienoa että sinä ja muutama muu kehitysvamma-alan ammattilainen jaksatte ja tahdotte olla blogissa meidän omaisten tukena. Tällaista epävirallista yhteydenpitoa tarvittaisiin muuallakin kuin netissä.
JOHANNA, samastuin vahvasti siihen, miten alkuun ajattelit, että 'asiat yleisesti ottaen ovat hyvin'. En yhtään ihmettele, jos monille hiljaisille lukijoillemmekin on tullut mieleen: ei voi olla totta. On tärkeää, että erilaisia tuntoja nousee keskusteluissamme esiin. Annan suuren arvon myös muulle yhteydenpidollemme.
MUSTAPUKUINEN, arvostus on sitten puolin ja toisin kasvanut matkan varrella. En minkään alkuun ollut kovin ihastunut sinun inhorealismiisi. Sitten aloin lukea oikein tarkkaan analyysejasi ja olen oivaltanut niiden avulla paljon. Voin paljastaa, että blogilla ei ole ollut muuta strategiaa kuin ajaa päättäjät ja viranomaiset avoimeen keskusteluun. Hienoa, että blogi on auttanut myös sinua!
Luen edelleen blogia mutta en ole enää kirjoittanut, kun en oikein saanut vastakaikua. Kenenkään muun kehitysvammainen ei ilmeisesti ole joutunut hyväksikäytön uhriksi. Kiitos kuitenkin että yritätte hakea vammaisille oikeutta.
VastaaPoistaSorry, et oon vähä myöhäs. Loma oli lapsperhees aika hurja, ku vielä sukuloitiinki ihan kitettäväst. Hyvin meni. Junioriki alkaa olla aika seuralline nyt, ku pääsee ite liikkeel.
VastaaPoistaOnhan tää blogi ollu mahtava! On oppinu näkee asioit vähän laajemmast perspektiivist. Ja se taas on auttanu oman lapsen jutuis. Satu opasti meit talvella miettiin oikeit asioit. Sellane älytön huoli kouluasioist ja yleens tulevaisuudest on vähentyny ja on tullut enemmän käytännön toimii tilalle.
Musta on kans tullu ihmisoikeusaktivisti. Saarnaan näist jutuist kavereilleki. En vaan voi sietää sitä, mitä vammasille Suomes tehään, vaikka omas perhees asiat just ny on aika hyvin. Tääl me tsempataan toisiamme pitään puolia.
Mul ei ollu aikasempaa kokemust siit, et netis vois tälleen kunnol tutustua ihmisiin ja alkaa tuntee ystävyyttä. Näin täs on nyt käyny.
Jos tätä blogii ei oo ollu, mulle ois jääny viime talven rettelöist aika paljo pahemmat haavat. Vaik kai ne ikuisesti on viranomasten rekistereis, etä mua epäiltiin Juniorin pahoinpitelyst. Nyt voin sanoo, et siihen aikaa itkin enemmän ku ikinä aikuisena.
Mä oon kans välil aika huolissani susta Anja. Ensin vaan itsekkääst ootti, että sä lataat taas uuden kovan jutun. Mut nyt jo osaa miettii, et mist sä ne jutut ja voimat oikee revit.
Oli se viime elokuu aika hurjaa aikaa, ku tapeltii tääl niiden pimeiden sossujen kans oikeen tosissaan. Mut en kaipaa sitä jengii takas. Täs on tappelemist muutenki ihan tarpeex.
Miettikääs muute, millasis yksilöist tää meidä yhteisö oikeen koostuu! On varsinainen sortin sakki!!
Ja täst vaan seuraava vuos eteenpäin!
En usko, että kantaporukassa kenellekään on jäänyt alkuajoista mitään hampaankoloon. Epäilyt vain osoittaa, miten uskomattomia juttuja kehitysvammaisten ja omaisten elämässä tapahtuu. Kun niistä ensimmäisen kerran kuulee, jokainen varmaan epäilee.
VastaaPoistaTällaisen vuosikatsauksen kohdalla tulee tunne, että haluaisi itsekin ottaa kantaa kaikkiin tärkeisiin aiheisiin, ja siksi kommentti meinaa jäädä kirjoittamatta, kun aiheita on niin paljon. Mutta jos nyt edes jotain vähän yrittäisi saada ylös, niin parempi kai se kuin ei mitään.
VastaaPoistaAnja kysyi, missä blogi on onnistunut, missä taas ei.
Yksi blogin tavoitteista on haastaa poliitikot ja viranomaiset avoimeen ja asialliseen keskusteluun. Varsinaiseen keskusteluun heitä ei ole oikein taidettu saada, (siis sellaiseen, joka olisi kaksisuuntaista vuorovaikutusta ja jatkuvuutta enemmän kuin yhden puheenvuoron verran), mutta on sekin sentään jotain, että jotain he ovat kuunnelleet ja jotain lausuneet.
Mielestäni blogi on kuitenkin onnistunut monessa tärkeässä asiassa. Kaikkein tärkeimmät ovat varmaankin yleinen tietoisuuden lisääminen kehitysvammaisiin kohdistuvista ihmisoikeusrikkomuksista Suomessa, ihmisoikeuksia arvostavan yhteisön luominen ja lukuisten yksityishenkilöiden elämään vaikuttaminen. Näistä jokunen sana:
Blogitekstien asiallisuuden ja muiden luotettavuutta lisäävien seikkojen (kuten Anjan esiintymisen omalla nimellään) takia tämä blogi vaikuttaa uskottavalta ja on siksi ollut varmasti lukuisille muillekin kuin minulle silmiä avaava väline.
Uuden yhteisön synnyttäminen on aikamoinen saavutus blogilta. Varsinkin sellaisen yhteisön, jossa on hyvä yhteishenki ja jossa uskalletaan tuoda esiin vaikeitakin asioita.
Nähdäkseni tämä blogi yhteisöineen on myös onnistunut jollakin tavalla siinä, minkä puutteesta järjestöjä arvostellaan: yksityisten ihmisten ja tapausten pitämisessä tärkeänä ja huomion arvoisena. Niin monihan sanoo täältä saaneensa sekä henkistä tukea ja lohtua että konkreettisia käytännön vinkkejä, joiden avulla heidän ja läheistensä elämä on kohentunut. Minulle henkilökohtaisesti blogi on toisaalta vahvistanut ajatusta, että teen tutkimusta tärkeästä aiheesta, mutta toisaalta herättänyt ajatuksia, että jotain pitäisi tehdä jotain jo nyt heti eikä vasta joskus hamassa tulevaisuudessa väitöskirjan ehkä valmistuttua. Muutama pieni ”teko” onkin jo vireillä, mutta niistä sitten myöhemmin enemmän, jos jotain hedelmää kantavat.
Yhdessä vuodessa blogi on saanut paljon aikaan. Pienistä puroista ne suuret virrat muodostuvat, ja uskon blogin synnyttäneen monia muitakin puroja, kuin mitkä täällä netissä ovat nähtävillä.
Olen kommentoinut aika harvoin, mutta luen kyllä säännöllisesti. Minusta Anja ja tee muut aktiiviset ansaitsette suuren kiitoksen, kun jaksatte taistella kehitysvammaisten puolesta. Siihen tuntuu todella olevan aihetta!
VastaaPoistaOlen mielessäni ajatellut ja kollegoidenkin kanssa keskustellut, että psykiatristen potilaiden tilanne avohoidossa, yksityisissä hoivakodeissa jne saattaa olla hyvin samankaltainen kuin kehitysvammaisten ahdinko. Kummastakaan ryhmästä ei mielellään puhuta julkisesti. Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa uskon vastaavien ongelmien olevan jo aika marginaalisia.
Minäkin koen kasvaneeni ihmisenä ja hoitoalan ammattilaisena täällä teidän seurassanne.
Ikäihmisten kohdalla tiedän omastakin kokemuksesta samantapaisia tapauksia kuin se, josta Pirkko on nyt raportoinut. On vain kovin ristiriitaista, että omaisiin vedotaan jotta nämä hoitaisivat vanhuksiaan, ja sitten toiselta puolen tulee esiin tällaista. Viranomaisilla tuntuu olevan aivan kohtuuton hinku ottaa valta yksilöön, joka on heikoilla. Eikö ymmärretä, että ammattiapu ja arkielämään liittyvä normaali huolenpito saisivat olla kaksi eri asiaa niin pitkälle kuin se suinkin on mahdollista?
Jaksamista ja kaikkea hyvää koko rohkealle joukolle! Terveisiä myös kuvittaja-Leenalle. Monet ystävänikin piipahtavat nykyisin hänen nettinäyttelyssään. Varsinaista värivitamiinia!
Hei, tänään toinen YLEn uutissivujen katsotuimmista videoista on aiheesta "Kehitysvammaisten työsuhteiden puolesta osoitettiin mieltä"! Hienoa, tärkeälle asialle näkyvyyttä!
VastaaPoistaVideo ja uutinen löytyvät tästä:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/kehitysvammaisten_tyosuhteiden_puolesta_osoitettiin_mielta_2767141.html
"Eduskuntatalon edessä Helsingissä on osoitettu mieltä kehitysvammaisten työllistymisen puolesta. Satakunta mielenosoittajaa vaati torstaina aamulla kehitysvammaisten palkkaamista oikeisiin työsuhteisiin niin sanottujen avotyösuhteiden sijaan.
Avotyö on palkatonta, ja sitä tukevat kunnat ja kaupungit. Kehitysvammaisten tukiliiton mukaan Suomessa on kolmisen tuhatta kehitysvammaista, jotka pystyisivät tekemään tavallista palkkatyötä. "
Kesäinen tervehdys teille, ystävät! Me vanhat olemme olleet niin vetreässä kunnossa, että vietimme monta viikkoa huvilalla. Olihan siellä tietysti nuorempaa väkeä meitä "paimentamassa".
VastaaPoistaAnja-ystävällemme kunnioittavat kiitokset ja onnittelut blogin vuosipäivän johdosta. Vaikka me niin harvoin kirjoitamme, niin saatte olla varmoja, että seuraamme tarkoin tätä sivua. On suurenmoista, että yksi ihminen laittaa itsensä näin vahvasti peliin ja että te toiset tuette hänen pyrkimyksiään. Teillä kaikilla ystävät on sydän paikallaan.
Vuosikertomusta lukiessa mieliala kohoaa. Paljon on saatu aikaan, vaikka päättäjät ja virkamiehet, jopa omien järjestöjemme edustajat, tavattoman raukkamaisella tavalla kieltäytyvät avoimesta keskustelusta. Jotain vastinetta on kuitenkin siltäkin suunnalta saatu, toisen vuoden aikana ehkä taas vähän enemmän. Niin päästään eteenpäin.
Meille ovat olleet tärkeitä erityisesti kaksi seikkaa. Ensiksikin tämä blogi on tärkeä askel tiellä avoimeen ja suvaitsevaan ilmapiiriin, jota kehitysvammaisen vanhempina olemme vuosikymmenet toivoneet ja rukoilleet. Toisekseen elämän ehtoopuolella antaa suurta lohtua, että on teitä nuorempia, joilla on tietoa, taitoa ja rohkeutta käydä taistelua rakkaittemme ihmisoikeuksien puolesta. Siitä iloitsemme.
Olemme nimimerkki Mustapukuisen kanssa samoilla linjoilla siinä, että nyt on monia merkkejä, jotka enteilevät muutosta. Samoin allekirjoitamme sen, että vanhan linjan hoitajat ja viranomaiset saattavat muutoksen uhatessa koventaa otettaan. Meidän paikkakunnallamme on siitä jo näyttöä.
En usko Anjan piittaavan siitä, mikä on saanut aikaan lupaavia kehityssuuntia. Hän ei todellakaan hae blogillaan omaa kunniaa vaan on saanut kirjoitusten vuoksi paljon kärsiä. Me kuitenkin tahtoisimme valaista syitä ja seurauksia kysymyksellä.
Mikä muu olisi voinut saada aikaan suopeutta asiallemme kuin tämä blogi ja vastaava epävirallinen toiminta? Muutamat rohkeat kantoivat kylttejä Säätytalolla hallitusneuvottelujen merkeissä. Pirkitta kertoi täällä adressista, joka vaatii kehitysvammaisille työstä palkkaa, ja samaan liittyen on nyt lehtitietojen mukaan järjestetty myöskin mielenosoitus. Jne. Näistä se yhteisvaikutus syntyy.
Me vanhat olemme alkaneet uskoa Internetin voimaan kamppailussa kehitysvammaisten huonoa kohtelua vastaa. Te jotka osaatte, käyttäkää tätä kanavaa, toimikaa rohkeasti mutta tinkimättömän asiallisesti. Anja on tietojemme mukaan teille paras mahdollinen opas jo ammattinsa puolesta, mutta myös siksi, että hänellä on harvinaisella tavalla sana hallussaan. Yrittäkää koota samoinajattelevia yhteen. Karttakaa eriseuraisuutta. Älkääkä loukkaantuko, vakka me näin teitä neuvomme.
Lopuksi vielä hieman asian sivuun. Pirkko on kertonut vanhuksen kohtalosta Leppävirralla. Sattumoisin olemme saaneet siitä tietoa myös tuttavalta. On vallan järkyttävää, että yli 90-vuotias ihminen joutuu tällaisen häpeällisen toiminnan uhriksi. Tuleeko viranomaisten tai kaikkien sukulaistenkaan mieleen, että kehitysvammainen lapsenlapsi voi olla vanhukselle yhtä rakas tai jopa rakkaampi kuin muut omaiset?
Vanhan tuomarin tekee mieli hieman sapekkaasti suositella, että poliisit vähäisiksi sanotuilla resursseillaan ottaisivat kiinni karanneita vankeja ja jättäisivät vanhusten kuljetukset omaisten, taksien ja sairasautojen tehtäväksi.
Kuvaukset, joita viime päivinä on saatu lukea vaarallisten väkivaltarikollisten oloista "avovankilassa", tuntuvat ylelliseltä, kun vertaa monien kehitysvammaisten elämänoloihin. Missä on Suomen päättäjien oikeuden- ja kunniantunto?
Hyvää loppukesää teille kaikille, ystävät! Olette oikealla tiellä.
Joskus alkuun kirjoitin tänne muutaman sanan, oli tarkoitus osaltaan lohduttaa ja rohkaista Leenaa ja tietysti myös Anjaa. Niin väärin heitä Lopella kohdeltiin.
VastaaPoistaVoi miten iloinen olin, kun näin Kotiliedessa keväällä kirjoituksen näistä sisaruksista. Vaikka en ole mikään netti-ihminen, käyn jämptisti kerran viikossa katsomassa, mitä "Kukkaniitylle" ja "Värivitamiiniin" kuuluu. Voi sitä elämisen riemua! Teille jotka ette Leenaa ennestään tunne voin kertoa, että samanlainen ilopilleri hän on ollut aina. Siksi hänen huono kohtelunsa niin riipaisi.
Anjaa en niin henkilökohtaisesti tunne. Eivätkä tainneet sen puoleen tuntea Lopen silmäätekevätkään kun ryhtyivät hänen kanssaan mittelemään. En ole kostonhimoinen yleensä mutta olisin toivonut, että kunta olisi saanut virallisesti moitteet jostain ylemmältä taholta, niin paljon mätää siellä on ollut kehitysvammaisten "palveluissa".
En olisi uskonut, että Anja jaksaa näin pitkään kirjoittaa. Jos olisi enemmän samanlaista, heikot eivät olisi Suomessa niin heikoilla. Hienoja ihmisiä olette myös te jotka täällä olette pysyneet Anjan rinnalla. Niin monet ovat hänelle kääntäneet selkänsä.
Siunausta työllenne ja kaikkea hyvää ja kaunista Leena-ystävälle.
Pirkon kertoma tapaus on järkyttävä. En periaatteessa hyväksy sitä, että kehitysvammaisuutta käytetään perusteluna tällaisissa erimielisyyksissä. Olennaista olisi selvittää, miten isoäiti on nyt ja aiemmin suhtautunut lapsenlapseensa.
VastaaPoistaPoliisiin turvautuminen on räikeää hätävarjelun liioittelua. Jos tämä suuntaus jatkuu, väkivaltarikolliset saavat rauhassa karata vankiloista, kun poliisien aika menee vanhusten ja vammaisten saatteluun. Mitä kyseisellä paikkakunnalla oikein mahtavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ajatella? Epäilen, että jotkut omaiset ovat keittäneet sopan, johon viranomaisten ei todella pitäisi lähteä lisähämmentäjiksi.
Johanna O, osuit mielestäni kommentissasi aivan oikeaan. "Yleinen tietoisuuden lisääminen kehitysvammaisiin kohdistuvista ihmisoikeusrikkomuksista Suomessa, ihmisoikeuksia arvostavan yhteisön luominen ja lukuisten yksityishenkilöiden elämään vaikuttaminen" ovat olleet merkittäviä saavutuksia blogilta, jonka yksi ainoa omainen perusti, kun ei enää muuta keinoa keksinyt läheisensä puolustamiseksi.
Anja ansaitsee tukemme ja arvostuksemme. Olen varma, että häntä arvostavat myös monet kehitysvamma-alan vastuulliset ammattilaiset, jotka eivät syystä tai toisesta tahdo lähteä kommentointiin mukaan. Työyhteisöissä tästä blogista puhutaan ja hyvä niin.
Hei, katsokaa www.radiovalo.fi, joka on tehnyt videon vammaisten ihmisoikeuksien puolesta pidetystä mielenosoituksesta Säätytalon edessä
VastaaPoistaJatkan taas vastauksiani - huomaan, ettei joukkomme ihan kauhean pieni olekaan...
VastaaPoistaHILMA, minusta olet aivan riittävän hyvä kirjoittamaan; tärkein on ajatus. Jos vain jaksat, kirjoita ihmeessä. Se auttaa paitsi meitä muita, ehkä myös sinua itseäsi. On hienoa, että olemme voineet antaa edes pientä sivustatukea perheenne taisteluun. Voimia ja rohkeutta! Periksi ei anneta, sanoo aina sisareni Leena.
RENTUKKA, olen pahoillani, ettemme ole osanneet riittävästi vastata sinulle. Kirjoita kuitenkin aina, kun jaksat. Joskus aina lukijaksi - ja vastaajaksi - osuu joku, jolla on samanlaista kokemusta. Voit olla varma, että tämä joukko seisoo jokaisen sellaisen rinnalla, joka taistelee kehitysvammaisen läheisensä oikeuksien puolesta. Toivottavasti voit itse paremmin kuin talvella!
JERRY, hyvin vielä ehdit mukaan! Olet vähän totisen joukkomme väriläiskä - kiitos siitä! Ja kiitos myös siitä, että olet alusta alkaen pysynyt tiiviisti mukana. Kiroilukieltoakin olet noudattanut viime aikoina hienosti. :) Koulukeskustelu olisi muuten hienoa saada taas käyntiin.
JOHANNA O., kiitos rohkaisevasta kommentista. Erityisen tärkeää minulle oli se, että arvioit tekstini asialliseksi. Siitä on viime päivinäkin tullut meilitse aivan päinvastaisia palautteita. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia suunnitelmia itselläsi on vireillä. Hienoa, että keväällä liittyit yhteisömme aktiivijäseneksi!
Ja vastaukset jatkuvat:
VastaaPoistaMALLA, on hienoa, että tuot psykiatrisen sairaanhoidon näkemystä keskusteluumme. Vertailu kehitysvammahuoltoon on mielenkiintoista. Me omaiset arvostamme aivan erityisesti jokaista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista, joka tahtoo asettua kommentein rinnallemme.
KORHOSET, kiitos että annoitte kuulua itsestämme. Tiedän monen muunkin odottavan viisaista ajatuksianne. Oli hienoa lukea, että olette jaksaneet nauttia huvilaelämästä. Suvaitsevaisuus tuntuu todella olevan koko blogiyhteisömme tärkeä tavoite. Siinä riittää jokaiselle opettelemista koko elämänajaksi. Päättäjien ja viranomaisten pitäisi tietysti näyttää esimerkkiä. Voikaa hyvin - ja kirjoitelkaa joskus!
YKSI LEENAN MONISTA YSTÄVISTÄ, kiitos että sinäkin taas tulit kommentoimaan. Alkuun myönnän hieman miettineeni, kuka mahdat olla. Nykyisin ajattelen, että tärkeintä on, kun olet olemassa. Lämminsydämisiä ihmisiä tämä kova yhteiskunta tarvitsee. Kiitos hyvistä toivotuksistasi ja siunausta myös sinun elämääsi.
korhosille erityiskiitos, että tulitte taas mukaan. odotan kommenttejanne ja luen ne aina useampaan kertaa.
VastaaPoistanyt tuli hymy huuleen, kun "vanha tuomari" opasti poliisia. siinä oli taas yksi esimerkki, että yhteiskunnassa on arvot vinossa. lapsethan alkaa kohta pelätä, että poliisi kaappaa niiden isovanhemmat...
Oman äitivainajan kohdalta tiedän, ettei viranomaisilla ole mitään armoa myöskään vanhuksia kohtaan. Hänet ajettiin kuolemaan oman käden kautta sysäämällä kokonaan pois velipojan elämästä. Korhoset osuu naulan kantaan siinä, että poliisit ottakoon ensin karanneet vangit kiinni ja ruvetkoon vasta sen jälkeen saattelemaan mummoja.
VastaaPoistaEn enää ihmettele ollenkaan poliisin "resurssipulaa". Paatero vaikuttaa välillä järkimieheltä, sanoisi nyt jotain tähänkin asiaan.
Terveisiä kahden viikon lomamatkalta! En ole sitä polvea, joka osaisi käyttää nettiä missä vain liikkuukin. Mutta vielä varmaan ehdin mukaan.
VastaaPoistaAloitan samasta kuin niin monet muut edellä. Lämmin kiitos ja onnittelu Anjalle! Tämä on ollut ikimuistoinen vuosi, joka on muuttanut ainakin minun kuvaani kehitysvammaisten asemasta. Toisaalta olen kuullut kertomuksia, joita en alkuun olisi oikein tahtonut uskoa todeksi, ja toisaalta taas olen alkanut ymmärtää, että oman perheen kohdalla ja omalla paikkakunnalla asiat ovat lopultakin aika hyvin. Mutta se, että itsellä on hyvin, ei saisi tehdä ihmisistä sydämettömiä toisten tuskalle ja ahdistukselle.
Anja on tehnyt valtavan työn ja saanut palkakseen paljon ikävää palautetta, tietysti myös kannustusta onneksi. Pirkko puki omassa kommentissaan hienosti sanoiksi sen, mitä minäkin tunnen. "Leenasta on tullut meidän yhteisön hyvä haltiatar, joka tuo taiteellaan ja positiivisuudellaan meidän kaikkien elämään iloa, ihanuutta ja kauneutta ja antaa uskoa siihen, että kovan taistelun kautta asiat voivat muuttuakin".
Toivotan Anjalle, Leenalle ja teille muille ystäville jaksamista ja kaikkea hyvää. Olette joka päivä ajatuksissani. Aloitetaan uusi "lukuvuosi" yhtä reippaalla mielellä kuin minun pienet koululaiseni taas saapuvat luokkaan.
Onnittelut minultakin blogin vuosipäivän johdosta! Ilmassa on muutoksen tuulia, mutta niitä on ollut usein ennenkin ja jostain kumman syystä ne ovat haipuneet pois. Itse en ole vaalien jälkeen kovin ahkerasti kirjoitellut, koska aiheet ovat olleet minulle sellaisia, että olen lukemalla oppinut enemmän. Mutta siinä vaiheessa, kun aiheet taas koskettavat läheisemmin omaa alaani ja vammaisistakin niitä pienimpiä, niin näppäimistö laulaa! Mukavaa loppukesää kaikille blogin lukijoille ja kirjoittajille kiivaita lauseiden lentoja!
VastaaPoistaOlen lukenut tätä blogia Kotiliedessä ilmestyneen artikkelin jälkeen. Alkuinnossani kahlasin myös aikaisemmat kirjoitukset, Anjan tekstit perinpohjaisemmin, kommentit ehkä hiukan huolimattomammin, mutta kaikesta kirkkaaksi nousi ajatus, että tällä blogilla on paikkansa ja tarpeensa. En ole vammaisen omainen, mutta työurani alkuvaiheessa olen ollut muutaman vuoden eräässä keskuslaitoksessa hoitajan tehtävissä. Tällä hetkellä koulutan tulevia hoitotyön ammattilaisia.
VastaaPoistaBlogissa minua on suorastaan kiehtonut asiallisuus ja sen seurauksena tekstien vakavasti otettavuus. Anjan ammattilaisuus viestinnän alueella näkyy hyvällä tavalla, tekstit perustuvat faktoihin, vaikka tunteetkin ovat välillä voimakkaasti mukana. Vammaisen läheisen paras nousee koko ajan keskustelun johtotähdeksi. Yhteisöllisyys pomppaa esiin toisena, vahvasti positiivisena tekijänä. Tuki ja turva löytyvät kirjoittajien viesteistä, näin vahvasta keskinäisestä tsemppauksesta vahvistuu tällainenkin lukija, joita asiat eivät omakohtaisesti suoraan kosketa. Anja aloittaa bloginsa perustelut voimattomuuden kokemuksellaan, Ulla kommentoi ensimmäistä ”vuosikertomusta”, ”meissä on voimaa”. Uskon, että iso osa tuosta voimaantumisesta tulee juuri yhteisöllisyyden kautta. Kun viranomaistiet ovat monessa suunnassa tukossa, niin täällä saa kokemuksen, että asioihin voidaan vaikuttaa yhteistyöllä, vaikka pienin askelin. Täällä omainen tulee näkyväksi.
En ole sosiaalisen median yltiöpäinen kannattaja, mutta Anjan tekstien ja yhteisön kommenttien myötä on myönnettävä, että tällaiseen vaikuttamiseen uskon. Kertoohan sekin jotain blogin tehosta, millaisen vastaanoton se on alkuaikoina saanut; ”se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa”. Mielestäni muutosvastarinta osoittaa sen, että olette oikealla asialla. Kun muistaa, että tyhjänpäiväisyyksistä ei säikähdetä eikä nosteta meteliä, jaksaa ajaa asiaansa vastatuulessakin. Taitava purjehtija ottaa vastatuulesta sen voiman päästäkseen tavoitteeseensa.
Iso kiitos Anjalle ja muille yhteisön jäsenille, olette avanneet ainakin minulle uuden näkökulman ihmisoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen. Leenan Kukkaniitystä ja Värivitamiinista tulee aina hyvä mieli. Hyvää syksyä kaikille ja voimia!
Valitettavasti esim Aspergerin oireyhtymästä on liikkeellä myöskin epäasiallista ja harhaanjohtavaa informaatiota. Jotkut pitävät Aspergerin oireyhtymää esim mielisairautena, joka saadaan lääkkeillä oireettomaksi(mm Risperdal, Seronil, Remeron, Cymbalta, jopa Leponex ovat saattaneet olla lääkkeenä. Lääkkeet auttavat masennusoireisiin masentuneella as-henkilöllä, mutta n.s kummallinen ja outo käytös ja poikkeava ulkonäkö ja ulkoinen olemus ym ovat olemassa jo lapsuudesta saakka eivätkä ne aiheuta sinällään mitään lääkkeiden tarvetta. As-henkilö on aina, jo usein nelivuotiaasta saakka "käytökseltään ja habitukseltaan" poikkeava eikä se johdu psykoosista. Tietysti As-henkilöllä voi olla psykoosikin mutta psykoosi hänellä on silloin kun hänellä on selkeitä näköharhoja tai kuuloharhoja. Ulkoinen olemus ei sinällään ole psykoosin merkki. Usein erikoinen ulkonäkö johtuu siitä, kun As-henkilö ei samalla tavoin jäljittele muita ihmisiä pukeutumisellaan eikä aina ymmärrä että mikä on muotia ja mikä kuuluu minkäkin ikäisen henkilön tyyliin ja pukeutumiseen. Tyytitajun puutetta ei saisi sinällään edes pitää lääkehoitoa vaativana psykoosina.
VastaaPoistaSellainenkin väärä luulo on olemassa, että Asperger paranee aikuisena ja että aivojen toiminta korjaantuu aikuisikään mennessä ja as-lapsesta tulee aikuisena neurologisesti tyypillinen ja että aikuisen aspergarmainen käytös olisi jotenkin opittua käytöstä tai psyykeongelmaa ja sitä yritetään sitten hoitaa lääkkeillä ja terapialla ja siten että yritetään väkisin tehdä henkilöä normaaliksi ja pakottaa komentojen avulla olemaan normaali. Tämä on vanhentunut ja väärä näkemys, johon en usko. Tuosta menettelystä on ollut vain haittaa.
Tässä on esimerkkejä siitä, miten voisitte informoida omaa lastanne jos hän saa luokalleen luokkatoverin jolla on Aspergerin oireyhtymä. Kannustin erästä henkilöä olemaan tienraivaaja siinä että saataisiin uusi Aspergerista kertomisen käytäntö ainakin peruskouluun, koska asiallinen informaatio peruskoulussa ehkäisee psyykkistä sairastumista nuoruudessa tai aikuisuudessa. Pidän psyykkisen sairastumiseni tärkeimpänä syynä väärää Asperger-informaatiota jonka seurauksena jouduin luokkatoverieni vihan ja yhä pahenevan kiusaamisen ja väkivallan kohteeksi kun opettajatkaan ei ymmärtäneet sairauttani oikein ja kertoivat väärällä tavoin siinä.esim se, että sanotaan luokkatovereille as-henkilöstä että "vaatikaa siltä asiallista käytöstä" tai "sanokaa sille jos se tekee jotain hullua" ovat mielestäni väärää informaatiota joka vahingoittaa lasta tai nuorta ja hänen terveitä luokkatovereitaankin se vahingoittaa, aiheuttaa sairastumisen aikuisena ja minun tapaus ja erään toisenkin as-naisen tapaus on osoittanut että sellainen johtaa vain vihaan ja tappeluihin ja pahentaa kiusaamista ja ennenkaikkea asettaa as-henkilön muita alempiarvoisempaan asemaan. pitää muistaa aina että kurinpito on opettajan tehtävä ja luokkatoverien tehtävä on olla kavereita as-oppilaalle. as-henkilöä ei saa asettaa ikätovereitaan alempaan asemaan.
VastaaPoistaTässä on asiallista Asperger-tietoa, joka on suunnattu alakouluikäisille lapsille. Katselkaa ja lukekaa yhdessä 6-13v ikäisen lapsesi kanssa näitä sivuja, koska lapsi tulee tarvitsemaan näitä tietoja jos saa luokkakaverikseen joskus Asperger-lapsen ja jos tiedät että as-lapsi on tulossa luokalle niin pyydä opettajia tai lapsen vanhempia kertomaan luokalle Aspergerista niillä tavoin mitenkä esitellään tässä jutussa minkä on tässä linkissä http://terveysnetti.turkuamk.fi/juniorinetti/AspergerSite/default.html
Mielestäni jos luokassa on alakouluikäinen as-lapsi normaalien kanssa samalla luokalla, niin Aspergerista pitää kertoa tällä tavoin.ei siis sillä tavoin mitenkä on joillakin ollu tapana täälläpäin kertoa, vaan toisin tavoin ja oikea tapa kertoa noin 6-13v ikäisille on tämä(kerro lapsellesi aspergerin syndroomasta ja kerro että näin pitää siihen suhtautua. minun sairaudesta jos olisi tuolla tavoin aikanaan peruskoulussa puhuttu niin olisin varmasti saanut ystäviä ja hyviä kokemuksia normaalien kanssa yhdessäolosta ja olisin nyt normaalimpi ja lievemmin sairas kuin nykyään. mutta minusta ja sairaudestani on puhuttu väärin ja se aiheutti psyykkisen sairastumiseni. mutta ole sinä se, joka omalta osaltasi estät nykyajan as-lasten psyykkisen sairastumisen ja puolusta heidän oikeuttaa siihen että sairaudestaan kerrotaan oikein ja asiallisesti. ) :
Mitä Aspergerin oireyhtymä tarkoittaa?
Se on pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus kaverissasi
Sitä ei voi parantaa lääkkeillä
Asperger aiheuttaa vaikeuksia kaverisuhteissa ja käyttäytymisessä
Keskusteleminen ja toisten kuunteleminen voi olla vaikeaa Asperger-lapselle
Asperger-lapsella on usein kiinnostuksen kohde, josta he puhuvat paljon
Voit itse auttaa Asperger-lasta pärjäämään. Näillä sivuilla kerromme esimerkkejä miten.
Kuinka voin auttaa luokkakaveriani?
Puhu selkeästi ja lyhyillä lauseilla
Jos sinusta tuntuu, että Asperger-kaveri ei ymmärrä mitä puhut, voit erilaisilla kuvilla tai piirtämällä selventää asiaa.
Voit auttaa Asperger-kaveriasi siirtyessänne luokasta toiseen.
Esimerkiksi huolehtimalla, että hänen reppunsa on mukana.
Hän tarvitsee apua myös kellon aikojen ymmärtämiseen.
Pidä kaverisi mukana ryhmässä auttamalla häntä.
Asperger-kaverillesi suurin apu on se, että hän pääsee mukaan luokan toimintaan.
Hänen erityisosaamistaan voisi käyttää hyödyksi tunneilla. Esimerkiksi ryhmätyötilanteessa Asperger-lapsen erityistaidot kannattaa huomioida.
Joskus välituntileikit voisivat olla Asperger-lapsen mieleisiä.
Synttärikutsuja miettiessäsi huomioi myös Asperger-kaveri.
Ethän kuitenkaan pakota Asperger-kaveriasi tekemään sellaista, mitä hän ei halua.
Meiän virallinen tervetulotoivotustoimikunta eli antti on varmaa duunis eli pelastamas tai päivystämäs, joten mä otan joustavasti homman hoitoon.
VastaaPoistaTiinatei, sun kommentti oli tosi kiva lukee. Luin vaimolleki ääneen, ku oli just kokkaamas perheel ruokaa. Kotilieden juttu veti varmaan tänne monii uusii lukijoit. Pysy taajuuksil ja heitä joskus muutama rivi.
Funtsatkaa hei, miten hieno tyyppi kouluttaa tulevii hoitotyön ammattilaisii! Se lupaa hyvää!!
Ja Corgipupunen, tervetuloa lämpimästi myös sulle! Jaoit kommentessas meille arvokas kokemusperäst tietoo. Just sitä täällä arvostetaan! Sielt koulust ja tarhast se jo lähtee, kuinka erilaisii lapsii sit koko elämän ajan kohdellaan.
Tiätkö kuule, et tää blogijengi tääl on antanut mulle ihan uudenlaist rohkeutta kannustaa meiän monivammast Juniorii ulos maailmaan. Sil on yhtä hyvä oikeus kokee kaikkii hienoi juttui ku muillaki. Paljo riippuu meist omaisist ja kundist itestään, mut paljo myös siit, miten muut ottaa vastaa.
Hienoo, et löysit tänne! Saax muuten olla utelias, et mist sait vinkin? Et kai kuiteska Kotiliedest?
Leppävirran 92 v mummo oli salaa viety tänään vuodeosastolta muiden omaisten toimesta dementiakotiin, jonne vammaisella lapsenlapsella ja hänen äidillään ei ole pääsyä. Tytär ei saa hoitaa äitään, hoitokoti on parempi päättivät viranomaiset ja muu sukua. Vammainen lapsenlapsi ja mummo eivät saa enää tavata.
VastaaPoistaVammaisen lapsenlapsen ja muistisairaan vanhuksen oman tahdon yli on taas kävelty järein saappain.
Olin eräässä palaverissa, jossa tyrmistyneenä kuuntelin kuinka sekä vammaista asiakasta että hänen omaistaan arvosteltiin hyvin rumasti. Kaikkein eniten mielestäni loukkasi vammaista asiakasta hänen omaisestaan esitetty epäasiallinen lausunto.
Karmeinta tilanteessa oli se, ettei arvostelija tainnut edes ymmärtää loukkaavansa asiakasta ja hänen omaistaan. Vammaisten ihmisarvon kunnioittaminen ja tasa-arvoinen yhteistyö omaisten kanssa on pelkkää juhlapuhehelinää....
Tervetuloa joukkoon tiinatei ja corgipupunen, jerry jo ehti toivottaa teidät tervetulleiksi
Kaipaan vielä ainakin pupua ja nousukierrettä ja monia muita.
Kiitos Pirkko, kun muistit minutkin! Olen ollut yksinkertaisesti saamaton. Meillä oli pitkästä aikaa ihana perheloma, mökkikin kaksi viikkoa vuokralla. Omaa tekisi mieli, mutta asetamme nyt tytölle hankittavan oman asunnon etusijalle.
VastaaPoistaNiin se nimittäin on että hän itse haluaa todella itsenäistyä pois hoitokodista. Vaikka lääkitysasia on toivottavasti nyt voitettu kanta, on yhtä ja toista muutakin. Vikaa ei tarvitse sitä paitsi olla sinänsä nykyisessä paikassa vaan ihminen, kehitysvammainenkin, voi haluta elämänmuutosta.
Olen nyt neuvotellut kunnan kanssa paikasta toimintakeskuksessa sekä henkilökohtaisesta avustajaksi. Neuvokaa, mistä kaikesta muusta pitäisi sopia?
Ammatti-ihmiset suhtautuivat selvästi empien muuttoon takaisin kotipaikkakunnalle, mutta eivät toisaalta asettuneet poikkiteloin. Mukana oli nykyinen mieheni, joka rauhalliseen tapaansa viittasi aina tarpeen tullen lakiin, kun huomasi, että minulta saattaa kärsivällisyys loppua. Nyt odottelemme virallisia päätöksiä ja etsimme täyttä päätä sopivaa asuntoa. Niitä ei vain ole kovin paljon tarjolla, kun haluaisimme sen olevan helpon kävelymatkan päässä omasta kodistamme.
Emme ole vielä luvanneet tytölle muuta kuin, että hiljalleen tutkitaan asiaa. Ymmärrän, että edessä voi olla vielä monta mutkaa.
Itsekkäästi kerroin ensin omat kuulumiset ja nyt vasta esitän kiitokset ja onnittelut 1-vuotiaalle Sydän paikaltaan-blogille. Ennen kaikkea tietysti Anjalle ja ihanaa taidetta tuottavalle Leenalle, mutta myös kaikille meille, jotka olemme päättäneet pitää yhtä.
Vaikka olen aika laiska kirjoittamaan, tämä yhteisö on merkinnyt minulle omassa taistelussa uskomattoman paljon. Aviomies ja te rakkaat blogiystävät ansaitsette kiitoksen siitä, että aloin tapella tyttöäni pois lääketokkurasta takaisin elämään. Tärkeä henkilö oli myös yksityislääkäri, jonka ohjeiden mukaan ja valvonnassa lääkevierotus toteutettiin. Ratkaisevan tärkeä ihminen oli myös uusi hoitaja, joka uskalsi asettua vanhempia työtovereitaan vastaan lääkeasiassa.
Nyt ajatellen aloitin taistelun viimeisillä hetkillä. En vieläkään uskalla pitää lopullista voittoa täysin varmana, mutta ollaan ainakin matkalla oikeaan suuntaan. Teiltä ystävät sain tukea ja annoitte kokemustenne kautta kullanarvoisia neuvoja, joita nyt tahtoisin välittää eteenpäin.
Miten tämä lääkitysasia saataisiin vielä enemmän esiin? Voitaisiinko koota jonkinlaista ohjetta tai vinkkilistaa, mistä ylilääkityksen voisi omainen tunnistaa ja miten asiassa edetä?
Toivotan yhteiselle blogillemme rohkeutta ja voimaa. Anja, olet joka ilta rukouksissani. Sinun kaltaisiasi ihmisiä me tarvitsemme.
Nousukierteessä, ihana lukea uutisiasi. Jospa nyt vain löytyisi sopiva asunto ja tyttö pääsisi uuden elämän alkuun. Lääkekierteestä vapautuminen on kenelle tahansa siihen kurimukseen joutuneelle hieno saavutus. Varmaan lääkäristä oli suuri apu, mutta äidinrakkaus oli sitäkin tärkeämpi.
VastaaPoistaJatkan raportointia Leppävirran "mummonäytelmästä"
VastaaPoistaVaikeavammainen puhumaton lapsenlapsi kulkee mummon kuva kädessään ja juttelee kuvalle omalla kielellään.Mummoikävälle on löytynyt kanava.
Onkohan Violan puhumattomalta vaikeavammaiselta lapsenlapselta siivottu kaikki Violamamman kuvan, hän voi vain mielessään ikävöidä, jos sitäkään uskaltaa. Autistisilla ihmisillä on usein käsitys, että ympäristö tietää sen minkä hänkin, myös ajatukset.
Kiitos Nousukierre, tarvitsemme hyviä tarinoita, muuten ei jaksa näitä toivottomia taisteluita.
Googlen kautta löytyy itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta kaksi hyvää luentoa Hanasaaren seminaarista 29.1.2010, Eija Koivuranta ja EOA:n virkamiehen Håkan Sloor?
Jotkut kunnat ovat laatineet omat ohjeistukset terveyden- ja sosiaalihuollon pakkotoimista, ovatkohan laillisia.
kiitti jerry, että tuurasit. ja tervetuloa tähän hienoon porukkaan tiinatei ja corgipupunen.
VastaaPoistacorgipupusen neuvot oli todella tärkeitä. toivoisin, että joku down-nuori voisi antaa oman tytön kavereille aikanaan vastaavia. just tällaista vuorovaikutusta me tarvitaan!
tiinatein kommentti on varmaan monille meistä tärkeä. on tässä pyöritty vuosi yhdessä eikä ehkä aina oikein itekään enää nähdä työmme arvoa. sydämellinen kiitos sinulle rohkaisusta.
meidän perheessä huolettaa se, miten aikanaan käy tytön iltapäivähoidon kanssa. niin mediassa kuin tuttavaperheissä on käynyt ilmi, että siinä on pahoja pullonkauloja. jos kunnilta puuttuu hyvää tahtoa, niin ei auta vaikka miten vääntäisi lakipykäliä rautalangasta.
satu, olisko sinulla tuohon iltapäivähoitoon jotain sellaista osviittaa, että osattaisiin taas ajatella oikeita asioita? kiitti jo etukäteen. ja kiva muuten, että ilmaannuit taas porukkaan!
Rentukan kommentti on pyörinyt mielessäni. Hyväksikäyttö on niin paha asia, että sitä on vaikea edes käsittää. Oletko mistään mitään apua saanut? Jossain vaiheessa käsitin, että jotain apua olet yrittänyt saada?
VastaaPoistaOlen aina pelännyt siskon suhteen, että jotain pahaa hänelle tapahtuisi. Aika avoimesti hän joskus lähestyy vieraita ihmisiä, mutta onneksi jokin varjelus on ollut mukana.
Kerran olen pitänyt teinipojille tulikiven katkuisen puhuttelun. Lapsellisuuttaan ja ajattelemattomuuttaan piloillaan olivat ehdotelleet yökyläilyä teini-ikäiselle siskolleni ja kun tämän sain kuulla, tiesin, että nyt ei voi sulkea silmiään vaan pitää näyttää kerralla, että tuollaisia ei toista kertaa tarvitse ehdotella. Eivät nämä pojat pahaa olleet tarkoittaneet eivätkä puheitaan pahaksi edes olleet tajunneet, mutta mielestäni oli aihetta näyttää selvästi, että kyllä sisko kertoo kaiken omaisilleen, ettei kellekään mitään typerää oikeasti tule mieleen.
Tämä juttu oli vielä kaukana varsinaisesta hyväksikäytöstä. Rentukalle toivoisin voivani jotain auttavaa sanoa. En vain tiedä mitä.
Onko rikosuhripäivystyksestä mitään apua? http://www.riku.fi/fi/etusivu/
tai raiskauskriisitukikeskus tukinainen?
http://www.tukinainen.fi/
Vaikka nämä linkit olet varmasti itsekin löytänyt, jos tietoa olet yrittänyt etsiä apua saadaksesi.
Lupasin viikkoja sitten, että vastaan jokaiselle, joka kommentoi blogin 'vuosikatsausta'. Nyt jatkan lupaukseni lunastamista - pahasti myöhässä, mutta kuitenkin.
VastaaPoistaSEIJA, kiitos että olet ollut mukana blogin alkuviikoista lähtien. Olen usein huomannut, että olet ollut samalla tavalla yllättynyt kehitysvammaisten ihmisten synkimmästä puolesta kuin minäkin alkuun, ja yhä edelleen. Vertailusi koulumaailmaan ovat usein olleet puhuttelevia.
SATU, olet antanut asiantuntemuksesi upeasti blogiyhteisömme käyttöön. Olen luonut uskoa siihen, että muutos parempaan on mahdollinen.
TIINATEI, et arvaa, miten hyvältä 'ulkopuolisen' rohkaisu tuntui. Toivottavasti kommentoit joskus toistekin. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten ihmisoikeuskysymykset ovat esillä hoitoalan koulutuksessa.
CORGIPUPUNEN, myös sinun toivon poikkeavan yhteisössämme vastakin. Toit meille näkökulmaa, jota täällä ei muistini mukaan ole vielä kertaakaan ennen ollut.
NOUSUKIERTEESSÄ, sinun kertomuksesi on yksi blogiyhteisömme menestystarinoista. Ainakin minulle on ollut uutta, miten mittavasta ongelmasta kehitysvammaisten yli- ja pakkolääkinnässä on kyse. Hienoa, että edes joku pääsee ulos tuosta ongelmasta.
Lisää vastauksia 'vuosikatsauksen' toisessa osassa